Essoyes on kunta Ranskassa Auben departementissa Grand Estin alueella. Se sijaitsee Ourcejoen varrella, noin 50 kilometriä Troyes'n kaupungista kaakkoon.

Essoyes
Kunnan läpi virtaava Ourcejoki
Kunnan läpi virtaava Ourcejoki
vaakuna
vaakuna

Essoyes

Koordinaatit: 48°03′30″N, 4°32′07″E

Valtio Ranska
Alue Grand Est
Departementti Aube
Arrondissementti Troyes
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 35,6 km²
Väkiluku (2021) 714 [1]
 – Väestötiheys 20 as./km²
Kunnan numero 10141









1600-luvun puolivälissä paperinvalmistus oli täällä melko tärkeä elinkeino, mutta se loppui 1700-luvun lopulla. Tulipalo tuhosi kylän 12. maaliskuuta 1763. Vain muutama kivestä rakennettu talo säästyi. Suurin osa rakennuksista oli tuolloin olkikattoisia puutaloja, joita on muutama joen varrella muistuttamassa tästä aikakaudesta. Kahden kilometrin päähän kunnan keskusta Servignyn kylään rakennettiin 1100-luvulla Saint-Bernardille omistettu kappeli. Nykyään se on luokiteltu historialliseksi muistomerkiksi.[2]

Kaupungin keskustassa oli vanha romaaninen Saint-Rémin kirkko, joka oli yksi Auben merkittävimmistä romaanisista rakennuksista. Se tuhoutui vuonna 1855. Kirkko rakennettiin uudelleen, ja se vihittiin käyttöön vuonna 1865.[3]

Taidemaalari Pierre-Auguste Renoir vietti perheineen aikaa Essoyesissa. Hänen vaimonsa Aline Charigot oli syntyisin täältä. He molemmat sekä heidän kaikki kolme poikaansa ovat haudattuina kunnan hautausmaalle.[4]


Lähteet

muokkaa
  1. Comparateur de territoire Institut National de la Statistique et des Études Économiques. Viitattu 25.7.2024. (ranskaksi)
  2. Histoire & Patrimoine Commune d’Essoyes. Viitattu 25.7.2024. (ranskaksi)
  3. L’Eglise Saint-Rémi Commune d’Essoyes. Viitattu 25.7.2024. (ranskaksi)
  4. Pierre-Auguste Renoir et sa famille Commune d’Essoyes. Viitattu 25.7.2024. (ranskaksi)

Aiheesta muualla

muokkaa