Espoo United

entinen espoolainen urheiluseura

Espoo United oli vuonna 2016 perustettu[1] espoolainen urheilun yleisseura, jonka lajivalikoimaan kuuluivat koripallo ja jääkiekko. Seura hakeutui konkurssiin huhtikuussa 2018.

Espoo United
Perustettu 2016
Lakkautettu 2018
Paikkakunta Espoo, Suomi
Värit          
Lajit jääkiekko, koripallo
Omistajat Jussi Salonoja

Historia muokkaa

Jääkiekossa miesten edustusjoukkue pelasi kaudella 2016–2017 Mestistä. Se sijoittui runkosarjassa viidenneksi.[2] Naisten edustusjoukkue saavutti SM-sarjassa hopeaa kaudella 2016–2017.[3]

Blues Juniors vei kesällä 2017 oikeuteen Espoo Unitedin rästiin jääneiden maksujen vuoksi. Unitedin olisi pitänyt maksaa 100 000 euroa kesäkuun 15. päivään mennessä. Yhteistyösopimus Blues Juniorsin kanssa tehtiin huhtikuussa 2016, koska junioritoiminta on Mestis-lisenssin ehto.[4] Espoo United kuitenkin pyysi heinäkuussa talousvaikeuksistaan johtuen Blues Junioreitra ottamaan junioritoiminnan takaisin itselleen.[5] Jääkiekkoilijoiden edustusjoukkueen pelaajat eivät ole saaneet heinäkuussa 2017 palkkojaan ja omistaja Jussi Salonoja ilmoitti, ettei hän aio sijoittaa joukkueeseen enää omaa rahaansa.[6] Salonoja tiedotti 13. heinäkuuta 2017 löytäneensä seuralle uuden yhteistyökumppanin, jolloin rästissä olleet palkat ja Espoo Metro Areenan sähkölaskut saatiin maksettua.[7] Maksamattamien laskujen vuoksi Espoo Metro Areenasta oli katkaistu sähköt.[8]

Espoo United lopetti seuran naisten urheilutoiminnan kokonaan syksyllä 2017. Koripallossa naisten joukkue siirtyi Tapiolan Hongalle.[9]

Tammikuussa 2018 eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen haki Espoo Unitedia konkurssiin. Edellisellä viikolla oli selvinnyt, että tuloslaskelman mukaan yhtiö teki edellisellä tilikaudella tappiota 1,8 miljoonaa euroa. Seura oli velkaa konserniyhtiöille noin 1,2 miljoonaa euroa ja ulkopuolisille tahoille 720 000 euroa.[10] Seuralle oli lisäksi kertynyt 38 maksuhäiriömerkintää. Helmikuussa konkurssihakemus peruutettiin.[11] Maaliskuussa Verohallinto ja Only Me Oy jättivät Espoon käräjäoikeuteen uuden konkurssihakemuksen. Espoo Unitedilta haettiin tuolloin lähes 150 000 euron saatavia.[12] Huhtikuussa Espoo United Oy hakeutui konkurssiin, kun omistaja Jussi Salonoja jätti konkurssipyynnön Espoon käräjäoikeudelle.[13]

Lähteet muokkaa

  1. Salonojan uudelle espoolaisseuralle hakuoikeus Mestis-lisenssiin mtv.fi. Arkistoitu 13.9.2016. Viitattu 12.7.2016.
  2. Sarjataulukko tilastopalvelu.fi. Suomen Jääkiekkoliitto – Finlands Ishockeyförbund ry. Viitattu 28.3.2017.
  3. Salmi, Sara: Kärpät naisten Suomen mestariksi kotiyleisön edessä: "Löysimme vielä yhden vaihteen ja tuossa on tulos" yle.fi. 19.3.2017. Yleisradio Oy. Viitattu 28.3.2017.
  4. Laine, Sami: Blues Juniors haastoi Espoo Unitedin oikeuteen – taustalla junioreille maksamatta jääneet rahat Yle Urheilu. 22.6.2017. Viitattu 22.6.2017.
  5. Jussi Salonojan hallin fiaskossa uusi käänne - työntekijät lomautettiin iltalehti.fi. Viitattu 17.7.2017.
  6. Palkkoja ei tullut - Espoo Unitedin pelaajia joutui kamalaan tilanteeseen iltalehti.fi. Viitattu 8.7.2017.
  7. Nieminen, Antti: Salonoja löysi yhteistyökumppanin. Helsingin Sanomat, 14.7.2017, s. A 35.
  8. Oivio, Janne & Vaalisto, Heidi: Jussi Salonojan omistamasta areenasta katkaistiin sähköt – seurauksena yllättävä ongelma espoolaisille Is.fi. 29.7.2017. Ilta-Sanomat. Viitattu 27.3.2018.
  9. Jussi Salonojalta raju ratkaisu: Espoo United hylkää naisjoukkueet Ilta-Sanomat. 15.8.2017. Viitattu 18.8.2017.
  10. Rönkä, Otto: Hämeen Sanomat: Ilmarinen hakee Espoo Unitedia konkurssiin 23.1.2018. Yle Urheilu. Viitattu 23.1.2018.
  11. Oivio, Janne: Espoo Unitedia koskeva konkurssihakemus peruutettiin Is.fi. 20.2.2018. Ilta-Sanomat. Viitattu 20.2.2018.
  12. Lempinen, Marko: Espoo Unitedia haettiin taas konkurssiin – näin kommentoi Jussi Salonoja Is.fi. 20.3.2018. Ilta-Sanomat. Viitattu 27.3.2018.
  13. Espoo Unitedin talousvaikeuksille piste − yhtiö hakeutuu konkurssiin: "Emme onnistuneet tässä" Jatkoaika.com. 25.4.2018. Viitattu 25.4.2018.
Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.