Espanjankävijät

Mikael Wahlforssin ohjaama vuoden 1980 elokuva

Espanjankävijät on vuonna 1980 ensi-iltaan tullut suomalainen draamadokumentti, joka kertoo Espanjan sisällissodassa vuosina 1936–1939 tasavaltalaisten joukoissa taistelleista suomalaisista vapaaehtoisista. Espanjassa kuvatun elokuvan on ohjannut Mikael Wahlforss ja siinä esiintyy suomalaisten lisäksi myös lukuisia espanjalaisia näyttelijöitä.

Espanjankävijät
Elokuvan juliste, Hannu Taina, Pekka Pajuvirta 1980.
Elokuvan juliste, Hannu Taina, Pekka Pajuvirta 1980.
Ohjaaja Mikael Wahlforss
Käsikirjoittaja Mikael Wahlforss, Pentti Sarén
Perustuu Paavo Koskisen elämään
Tuottaja Kari Kekkonen, Pekka Pajuvirta
Säveltäjä Heikki Valpola
Kuvaaja Kari Kekkonen
Leikkaaja Mikael Wahlforss
Pääosat Pekka Saaristo
Maria Rosa Romero
Markku Peltola
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Kari Kekkonen Ky
Ensi-ilta 26. syyskuuta 1980
Kesto 69 min
Alkuperäiskieli suomi, espanja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan päähahmon Kosti Viljasen esikuvana on 1930-luvulla Neuvostoliittoon muuttanut ja sieltä myöhemmin vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan lähtenyt Paavo Koskinen. Hän on myös itse mukana elokuvan dokumentaarisissa osuuksissa. Koskisen lisäksi Espanjankävijöissä nähdään kolme muuta suomalaista sisällissodan veteraania; Sulo Paaso, Evald Helander sekä Tauno Erkkilä. Elokuvassa esiintyy myös sisällissodan aikaisiin toisen tasavallan johtohenkilöihin lukeutunut Dolores Ibárruri, joka puhuu Kansainvälisten prikaatien merkityksestä Espanjan fasismin vastaisessa taistelussa.

Suomessa esitetyn 69-minuuttisen version lisäksi Espanjankävijöistä on olemassa myös kansainväliseen levitykseen tehty versio, jonka pituus on 83 minuuttia.

Sisältö muokkaa

Espanjankävijät alkaa ja päättyy dokumentaariseen osuuteen, jonka kertoo neljän suomalaisen veteraanin paluusta vanhoille taistelupaikoille lähes 40 vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen diktaattori Francon kuoleman myötä. Vuonna 1978 kuvattujen haastattelujen välissä on fiktiivinen kertomus Kosti Viljanen -nimisen suomalaisen miehen osallistumisesta Espanjan sisällissodan taisteluihin Kansainvälisten prikaatien riveissä. Näytellyt jaksot ovat mustavalkoisia ja niiden lomaan on sijoitettu neuvostoliittolaisen sotakuvaajan Roman Karmenin autenttista materiaalia. Kaksi kohtausta pohjautuu Espanjassa taistelleen Paavo Pajusen sotakertomuksiin, jotka hänen puolisonsa Jenny Pajunen toimitti vuonna 1976 kirjaksi Espanja, sinä nuoruutemme. Elokuvan musiikkina kuullaan muun muassa useita kertoja sisällissodan aikainen tasavaltalaisten laulu Ay Carmela.

Arvostelut ja esitykset muokkaa

Elokuva sai arvostelijoilta pääosin myönteisen vastaanoton. Kritiikki kohdistui lähinnä mustavalkoisen osuuden tekniseen toteutukseen, jonka katsottiin johtuneen elokuvan pienestä budjetista. Teattereissa Espanjankävijöitä ei nähty lainkaan Helsingin ulkopuolella, mutta se osallistui Italiassa San Remon elokuvafestivaaleille vuonna 1980. Suomen televisiossa elokuva on nähty ainoastaan kahdesti, huhtikuussa 1981, jolloin se keräsi peräti 724 000 katsojaa sekä toisen kerran tammikuussa 2015.[1]

Päärooleissa muokkaa

 Pekka Saaristo  Kosti Viljanen  
 Maria Rosa Romero  Luisa  
 Markku Peltola  Sulo Paaso  
 Jussi Lähteenmäki  Evald Helander  
 Rafael Tormo  Juan  
 Silvia Alvarez  Maria  
 Matti Varjo  kertoja  

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. 15.1. Kino Suomi: Espanjankävijät 12.12.2014. Yle Teema. Viitattu 16.1.2015.

Aiheesta muualla muokkaa