Esa Laurema

suomalainen kuvanveistäjä ja valotaiteilija

Esa Markus Laurema (11. tammikuuta 1950 Helsinki23. syyskuuta 2010 Espoo[1][2]) oli suomalainen kuvanveistäjä ja valotaiteilija. Laurema oli Kuvanveistäjäliiton ja Taidemaalariliiton varsinainen jäsen.[3] Laurema valmistui insinööriksi vuonna 1974, mutta oli aloittanut taiteellisen työnsä jo vuonna 1968.[4] Taiteilijana hän oli itseoppinut.[1]

Esa Laurema oli yksi taiteilijaseura Dimension perustajajäseniä.[5]

Julkisia teoksia muokkaa

 
Valoprisma, 1987, Espoo.

Laurema on tehnyt sekä staattisia että kineettisiä teoksia. Espoossa Nöykkiön koulun pihalla on vuonna 1987 paljastettu kineettinen valoteos Valoprisma.[6] Teoksen huipulla olevassa kaksimetrisessä yläosassa osassa on käytetty polykarbonaattia ja LED-valoja. Valo-osan tekninen kunnostus valmistui vuonna 2010 ja se asennettiin takaisin paikoilleen marraskuun 2010 alussa, vajaat kaksi kuukautta Laureman kuoleman jälkeen.[7]

Vantaan Myyrmäessä, vuonna 1987 Imatran Voiman pääkonttoriksi[8] valmistuneen toimitalon sisäpihalla on Laureman suunnittelema kineettinen valoteos Itä ja länsi. Teos valmistui vuonna 1990.[9]

Sisätiloissa olevia teoksia on muun muassa staattinen konstruktio Riippusilta, joka paljastettiin Siilinjärven kunnankirjastossa vuonna 1986. Laureman kineettinen valoteos oli Suomen paviljongissa EXPO '92 -näyttelyssä Espanjan Sevillassa vuonna 1992.[10]

Tampereen ammattikorkeakoulussa julkaistussa valotaidetta, sen historiaa ja nykyilmaisua opinnäytetyössään tutkinut Jenni Salovaara luonnehtii Laureman taidetta tilainstallaatioiksi, joissa valon sävyt ovat voimakkaita ja vaihtuvat hitaasti. Laurema kertoi haluavansa veistostensa muistuttavan orgaanisia systeemejä, ja siksi hän haluaa niiden sisältävän edes pieniä virheitä.[11]

Lähteet muokkaa

  1. a b Rahola, Anja: Muistokirjoitus: Esa Laurema Helsingin Sanomat. 23.9.2010. Viitattu 6.2.2021.
  2. Esa Laurema: Info The Kinetic Art of Esa Laurema. Viitattu 6.2.2021. (englanniksi)
  3. Esa Laurema CV Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 6.2.2021.
  4. Esa Laurema Suomen Kuvanveistäjäliitto. Arkistoitu 8.11.2007. Viitattu 6.2.2021.
  5. Toivonen, Hanna: [https://www.ts.fi/kulttuuri/1074190735/Liikkuvasta+taiteesta+syntyi+sitkea+ja+salliva+yhdistys Liikkuvasta taiteesta syntyi sitkeä ja salliva yhdistys] Turun Sanomat. 30.3.2007. Viitattu 6.2.2021.
  6. Veistoksia ja muistomerkkejä Espoossa Espon Perinneseura. Viitattu 6.2.2021.
  7. Emman toimintakertomus 2010, s. 32–33. Espoo: Espoon modernin taiteen museo. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 6.2.2021).
  8. Myyrmäen Virtatalo saa virtaa auringosta STT Info. 27.9.2019. Työeläkeosakeyhtiö Elo. Viitattu 6.2.2021.
  9. Esa Laurema: Public works The Kinetic Art of Esa Laurema. Viitattu 6.2.2021. (englanniksi)
  10. Maunula, Leena: Helvetinkolu-paviljonki on Suomen kaikkien aikojen suurin vientitapahtuma Helsingin Sanomat. 9.6.1992. Viitattu 6.2.2021.
  11. Salovaara, Jenni: Valotaiteesta – Valoinstallaatio ”7 Hengen porttia” suhteessa valotaiteen historiaan, s. 17–18. ”7 Hengen porttia” on Jenni Salovaaran valoinstallaatio, tämän opinnäytetyön mediateko-osa. Tampere: Jenni Salovaara, 2007. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 6.2.2021).

Aiheesta muualla muokkaa