Erkki Paasikivi

suomalainen teollisuusneuvos

Erkki Paasikivi (3. joulukuuta 1917 Rauma19. kesäkuuta 2003 Rauma) oli teollisuusneuvos ja perheyritys Oraksen perustaja[1][2]. Hän toimi Oraksen toimitusjohtajana vuosina 1945–1978 ja jatkoi sen jälkeen yrityksen hallituksen puheenjohtajana vuoteen 1996 asti[3].

Ura muokkaa

Erkki Paasikivi perusti Oras Oy:n 1945 alun perin autokorjaamoksi, mutta oli erittäin kiinnostunut omien tuotteiden valmistamisesta. Niin yrityksestä muodostuikin LVI-tuotteita valmistava tehdas, jossa hanatuotanto alkoi vuonna 1948 yksinkertaisista tappihanoista. 1950- ja 1960-luvuilla Orasta alettiin arvostaa yrityksenä valtakunnan tasolla, ja vuonna 1975 sille myönnettiin valtakunnallinen yrittäjäpalkinto. Oras alkoi kansainvälistyä 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin tehtiin merkittäviä yritysostoja Saksasta, Norjasta ja Puolasta. Erkki Paasikivi toimi yrityksen toimitusjohtajana vuoteen 1979 asti ja jatkoi sen jälkeen hallituksen puheenjohtajana vuoteen 1996 asti.[1]

Henkilökohtainen elämä muokkaa

Erkki Paasikiven vaimo Irja Oras (1921–) kuuluu tunnettuun raumalaiseen Oraksen liikennöitsijäsukuun.[4] Heillä on kolme poikaa, Jukka, Pekka ja Jari, jotka ovat kaikki työskennelleet yritysjohtajina.[5]

Erkki Paasikivi piti tärkeänä perhettä ja lähiyhteisöä ja tuki sotaveteraanien toimintaa. [1] Eläkkeellä Erkki Paasikivi loi metalliveistoksia ja koruja. Hänen nimeään kantava säätiö perustettiin 1987 taustanaan ajatus Paasikiven halusta jatkaa elämäntyötään vesiteknologian, talotekniikka-alan ja kulttuurin parissa.[3] Se on tukenut merkittävästi raumalaista kulttuuria ja urheilua. [1]

»Luomisen ja luovuuden lahja yksistään rakkauden kanssa voi viedä elämää eteenpäin. Riippuu vain siitä onko meillä uskallusta ja elämänvoimaa antaa sen virrata meistä niitä kanavia pitkin, jotka itse kullekin ovat ominaisimpia.[3]»
(Erkki Paasikivi)

Paasikivi sai teollisuusneuvoksen arvonimen 1975 ja Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkin 1983. [1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Muistot: Erkki Paasikivi 2003. Helsingin Sanomat. Viitattu 19.4.2013.
  2. Talouselämä: Paasikiven iloiset velikullat tarttuvat Kemiraan 12.10.2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b c Erkki Paasikiven säätiö (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Juha Vahe: Vuorineuvos Pekka Paasikivi (1944–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. Erkki Paasikivi Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.