Erkki Mykrä

suomalainen kuvanveistäjä

Erkki Kalervo Mykrä (s. 26. tammikuuta 1948 Heinola) on turkulainen kuvanveistäjä. Hän on myös tehnyt musiikkia.[1]

Erkki Mykrä
Henkilötiedot
Syntynyt26. tammikuuta 1948
Heinola, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala Kuvanveistäjä
Palkinnot

Kritiikin punnus 1980[1], Valtion ylimääräinen taiteilijaeläke 2011

Erkki Mykrän veistos Iines-padonvartija on Koijärvellä.

Mykrä opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1969-1972. Hän myös toimi Turun Piirustuskoulun kuvanveiston opettajana 1977-1988.[1] Mykrä on osallistunut kotimaisiin ja ulkomaisiin näyttelyihin vuodesta 1969. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyjä vuodesta 1971. Mykrän töitä on Kuopion taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon, Lahden taidemuseon ja Yrjö A. Jäntin kokoelmissa.[2]

Mykrä on toiminut myös muusikkona ja tehnyt omaa musiikkia[1] yhteistyössä muun muassa Pirjo ja Matti Bergströmin kanssa. Yleisradio lähetti Helsingin Vanhalta Ylioppilastalolta Mykrän konsertin vuonna 1979. Vuonna 1980 Yleisradio nimesi Mykrän "Viikon suomalaiseksi lauluntekijäksi". Mykrä julkaisi ensimmäisen LP-levynsä julkistamiskonsertissa Helsingin Tavastia-klubilla 1988.

Diskografia

muokkaa

Singlet

  • Reino perheineen (1984),
  • Karjalan rakastavaiset (1986)
  • Amatöörinäyttelijä (1987)
  • Hallelujaa! (1988)
  • Tyttöni poloinen (1990)
  • Itsemurha (1994)

Albumit

  • Mykrä Erkki (1988)
  • Iiris (1997)

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Marja-Terttu Kivirinta Marja-Terttu: Eriarvoisuus on entistä julmempaa. Helsingin Sanomat 26.1.1998. Viitattu 17.7.2024.
  2. Erkki Mykrä taiteilijamatrikkelissa Viitattu 17.7.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa