Erkki Kariluoma (aik. Berg) (16. syyskuuta 1911 Viipuri10. marraskuuta 1995 Helsinki) oli suomalainen jääpalloilija ja jalkapalloilija. Lisäksi hän oli voittamassa ensimmäistä jääkiekon Suomen mestaruutta vuonna 1928.

Ura jääpalloilijana

muokkaa

Erkki Kariluoman päälajina oli jääpallo, jossa hän pelasi hyökkääjänä. Hän aloitti jääpallouransa Viipurin Reippaassa vuonna 1928, jolloin hän oli Reippaan joukkueessa voittamassa ensimmäistä jääkiekon Suomen mestaruutta. Seuraavana vuonna hän oli uuden viipurilaisen palloiluseuran Viipurin Palloseuran (ViPS) riveissä, jossa hän oli voittamassa mestaruutta kaudella 1931, jolloin pelattiin ensimäinen sarjamuotoinen jääpallon pääsarja. Kariluoma pelasi sen jälkeen vielä neljä kautta ViPS:n riveissä.

Erkki Kariluoma oli perustamassa joulukuussa 1936 Ensoon palloilun erikoisseuraa Ylä-Vuoksen Palloseuraa (YVPS) saaden 3 vuotta myöhemmin Gösta Bergin Reippaan jääkiekko-mestarijoukkueesta pelikaverikseen. Kaudella 1939 YVPS nousi jääpallon mestaruussarjaan ja eteni aina loppuotteluun, jossa se hävisi HIFK:le numeroin 1-4 Kariluodon tehdessä YVPS:n ainoan maalin.[1]

Talvisodan jälkeen Kariluoma siirtyi Helsinkiin, jossa hän pelasi viipurilaisessa evakkoseura Viipurin Sudet. Seura osallistui välirauhan aikana pelattuun kauden 1941 Mestaruussarjaan häviten HIFK:lle 4-2. Jatkosodan aikana Sudet siirtyi takaisinvallattuun Viipuriin osan viipurilaisjääpalloilijoista jäädessä Helsinkiin, jossa entiset ViPS:n pelaajat perustuivat uuden seuran Hukat, jossa Kariluoma pelasi kaudella 1943. Sodan jälkeen kaudella 1945 Kariluoma pelasi kauden jälleen Susissa, mutta siirtyi seuraavaksi kaudeksi Hukkiin, jossa hän pelasi kauteen 1950 asti. Näin hän pelasi jääpallon pääsarjaa kaikkiaan 14 kautta seuroina viipurilaiset Reipas, ViPS ja Sudet sekä ensolainen YVPS ja helsinkiläinen Hukat. Kaikkiaan hän pelasi 59 pääsarjaotelua tehden niissä 39 maalia.[2]

Jääpallomaaotteluja Erkki Kariluoma pelasi urallaan 8 A- ja 2 B-maaottelua, joista ensimmäinen oli vuonna 1929 ja viimeinen vuonna 1948. Niissä hän teki kuusi maalia.[3]

Saavutukset

muokkaa
  • Suomen mestaruus 1931 ViPS:n riveissä,
  • 3 SM-hopeaa 1934 ViPS:n riveissä, 1939 YVPS:n riveissä ja 1941 Susien riveissä
  • 5 SM-pronssia 1930, 1932, 1933 ViPS:n riveissä, 1943 Hukkien riveissä

Ura jalkapalloilijana

muokkaa

Kariluoma pelasi kilpatasolla myös jalkapalloa samoissa seuroissa, joissa pelasi jääpalloa eli kaudet 1930-1936 ViPS:n riveissä. Niistä kauden 1930 silloista jalkapallon A-sarjaa. Kaudet 1937-1939 hän pelasi ensolaisen YVPS:n riveissä. Sotavuosina hän pelasi Susien riveissä. Kaikkiaan Kariluoma pelasi 23 pääsarjaottelua tehden niissä 12 maalia.[4]

Saavutukset jalkapallossa

muokkaa
  • SM-pronssi kaudella 1941

Muusta

muokkaa

Kariluoma työskenteli ennen sotia Karjalassa asuessaan varastomiehenä. Sotien jälkeen hän asettui asumaan Helsinkiin, jossa työskenteli koneasentajana.

Lähteet

muokkaa
  1. IFK Suomen mestari, odotetusti ja ansaitusti - voitti vesikelillä YVPS:n 4-1 (2-0) 13.2.1939. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.6.2024.
  2. Kariluoma, Erkki bandyliiga.fi. Viitattu 8.6.2024.
  3. Kariluoma, Erkki finbandy.fi. Viitattu 8.6.2024.
  4. Vuorinen, Juha & Kasila, Markku: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006, s. 120. Suomen urheilumuseosäätiö, 2007. ISBN 978-952-99075-9-5.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.