Eridanos (m.kreik. Ἠρῐδᾰνός) oli kreikkalaisessa mytologiassa myyttinen joki, jonka kerrottiin olevan Hyperboreassa. Sen henkilöitymänä esitettiin jokijumala, Okeanoksen ja Tethyksen poika.[1][2][3] Eridanosta kutsuttiin jokien kuninkaaksi, jonka rantatörmiltä löytyi runsaasti meripihkaa. Joen varsinaista esikuvaa ei tunneta, ja antiikin kirjoittajat yhdistävät sen muun muassa Pohon ja Tonavaan.[4] Eridanoksen tytär oli Zeuksippe.[5]

Hesiodos kertoi Tyfonin kylpevän Eridanoksessa. Herodotos epäilee koko joen olemassaoloa, ja väittää sen nimen perusteella olevan jonkun kreikkalaisen runoilijan keksintöä.[6] Apollonios Rhodios ja Ovidius yhdistävät joen meripihkan alkuperän heliadeihin, jotka muuttuivat poppeleiksi murehdittuaan veljensä Faethonin kohtalo. Tämä oli menettänyt isältään auringonjumala Heliokselta lainaamiensa aurinkovaunujen hallinnan ja pudonnut Eridanokseen sen jälkeen, kun Zeus pelastaakseen maan oli lyönyt häntä salamallaan. Faethonin ystävä Kyknos puolestaan etsi tämän ruumista joesta lakkaamatta, jolloin jumalat muuttivat hänet joutseneksi.[7]

Vergiliuksen Aeneis-runoelman mukaan Eridanos oli yksi Haadeen läpi virtaavista joista.[8]

Eridanos oli myös vähäisemmän joen nimi, joka virtasi Ateenan lähistöllä.

Itämeren altaan jokiMuokkaa

Ikivanhaa Itämeren paikalla virrannutta jokea, jonka geologit ovat havainneet kallioperän sedimenteistä, kutsutaan Eridanokseksi (engl. Eridanos River). Se on ollut noin 2 500 kilometriä pitkä joki, joka virtasi noin 25 miljoonaa vuotta sitten Gotlannin ohi lounaaseen ja jonka jokisuun sedimentit kerääntyivät ensin 25 miljoonaa vuotta sitten Puolaan, sitten 15 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Saksaan ja myöhemmin, 12–1 miljoonaa vuotta sitten, Tanskan länsipuolelle Pohjanmereen tai Alankomaihin. Sillä oli yksi sivuhaara Suomenlahden painaumassa ja toinen latvahaara Pohjanlahdella. Idea kutsua muinaista jokea Eridanokseksi tulee Puolasta, jossa geologit miettivät meripihkaa kuljettaneelle joelle nimeä.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Hesiodos: Theogonia ('Jumalten synty') 334–345 (engl. käännös).
  2. Nonnos: Dionysiaka 23.236.
  3. a b Tuuling, Igor & al.: The Baltic Sea – geology and geotourism highlights, s. 21–30. Tallinna, Viro: NGO GEOGuide Baltoscandia, 2011. ISBN 978-9985-9973-8-3. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 17.10.2021). (englanniksi)
  4. Vergilius: Georgica i.461–497 (engl. käännös).
  5. Hyginus: Fabulae xiv (engl. käännös).
  6. Herodotos: Herodotoksen historia 3.115 (engl. käännös).
  7. Ovidius: Muodonmuutoksia ii, 319–380 (engl. käännös).
  8. Vergilius: Aeneis vi.637–659 (engl. käännös).