Epäilty (elokuva)

Tay Garnettin ohjaama elokuva vuodelta 1951

Epäilty (Cause for Alarm!) on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1951. Sen on ohjannut Tay Garnett ja se on lajityypiltään film noir -elokuva.

Epäilty
Cause for Alarm!
Ohjaaja Tay Garnett
Käsikirjoittaja
Perustuu Larry Marcusin kertomukseen
Tuottaja Tom Lewis
Säveltäjä André Previn
Kuvaaja Joseph Ruttenberg
Leikkaaja James E. Newcom
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer
Levittäjä Metro-Goldwyn-Mayer
Netflix
Ensi-ilta 1951
Kesto 74 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva on muunnelma perinteisestä kolmiodraamasta. Lentäjä on joutunut vuoteenomaksi sydänvaivojen vuoksi. Hän epäilee, että hänen vaimonsa ja lääkärinsä suunnittelevat hänen tappamistaan. Vaimo yrittää kaikin keinoin miellyttää miestään karkottaakseen tämän epäilyt.

 
Loretta Young

Arvostelut

muokkaa

Elokuva on parissa viikossa tehty B-elokuva, jonka eräässä arviossa on todettu toimivan pitkälti Loretta Youngin hienon roolityön varassa.[1] Sitä on sanottu myös hienoksi muunnelmaksi perinteisestä kolmiodraamasta ja kiinnostavaksi löydöksi, kun se vuonna 2013 esitettiin ensi kertaa Suomessa televisiossa.[2]

Näyttelijät

muokkaa
 Loretta Young  Ellen Jones  
 Barry Sullivan  George Z. Jones  
 Bruce Cowling  tohtori Ranney Grahame  
 Margalo Gillmore  Clara Edwards  
 Bradley Mora  Hoppy (Billy)  
 Irving Bacon  Joe Carston, postinjakaja  
 Georgia Backus  Mrs. Warren, naapuri  
 Don Haggerty  Mr. Russell, notaari  
 Art Baker  postin esimies  
 Richard Anderson  haavoittunut merimies merivoimien sairaalassa  

Lähteet

muokkaa
  1. Allmovie.com
  2. Tv-maailma nro 28, 2013, sivu 13

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Epäilty Internet Movie Databasessa (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.