Emil Saarinen (näyttelijä)

näyttelijä

Emil Johannes Saarinen (27. marraskuuta 1907 Hämeenkyrö21. joulukuuta 1993 Turku) oli suomalainen näyttelijä.[1] Hän oli laaja-alainen ja pidetty teatterinäyttelijä erityisesti kotikaupungissaan Turussa.

Näyttelijänuransa ensimmäisen kiinnityksen Saarinen sai Turun Työväen Teatteriin, jossa hän esiintyi viisivuotiskauden 1929–1934. Tämän jälkeen hän näytteli muun muassa Viipurin, Kuopion, Porin ja Tampereen teattereissa, kunnes hän palasi vuonna 1947 Turkuun, edellisenä vuonna perustettuun Turun kaupunginteatteriin.[2] Hän oli kaupunginteatterin näyttelijänä siitä lähtien aina vuoteen 1971 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle[3]. Hän kuitenkin jatkoi näyttelijäntyötä pitkään vielä tämän jälkeenkin.

Saarinen teki teatterinäyttämöillä monia suuria rooleja, kuten Daniel Hjort, Raskolnikov (Rikos ja rangaistus), Faust (Faust), Volpone (Volpone) sekä Halme (Täällä Pohjantähden alla). Hän esiintyi myös televisiossa ja elokuvissa. Saarisella oli näyttelijänrooli ainakin Risto Orkon elokuvassa Ja alla oli tulinen järvi (1937), Aarne Kivimäen elokuvassa Huijarien huvittavat huiputtajat (1945) sekä Ilmari Unhon elokuvissa Minä elän (1946)[1] ja Ruusu ja kulkuri (1948).

Saarinen sai uransa aikana tunnustuksena muun muassa Turun taiteilijaseuran Teatterikerhon jakaman Esko-patsaan ja myöhemmin Turun Teatterikerhon jakaman Wenander-patsaan. Vuonna 1969 hänet palkittiin elämäntyöstään myös Pro Finlandia-mitalilla. Saarisen puoliso oli näyttelijä Kaarina Vahtonen.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Uusitalo, Kari & Huhtamo, Erkki: ”Riveistä vuonna 1993 poistuneet”, Elävän kuvan vuosikirja 1994, s. 105. Suomen elokuvasäätiö. ISBN 951-37-1245-1.
  2. Verneri Veistäjä (toim.): Teatterin maailma 1965, Suomen teatterilaitos ja teatteriväki, s. 345–346. Helsinki: Tammi, 1965.
  3. Lähteviä ja tulevia, Suomen Turku 1/1971 s. 20. Viitattu 19.11.2016.