Janne Johannes Puurtinen (taiteilijanimeltään Emerson Burton) (s. 17. lokakuuta 1974[lähde? ] Helsinki) on suomalainen muusikko. Hänet tunnetaan parhaiten HIM-yhtyeen pitkäaikaisena kosketinsoittajana.[1]

Emerson Burton.

Puurtisen vanhemmat olivat molemmat balettitanssijoita. Myös Puurtinen itse harrasti balettia, mutta ei pärjännyt alalla. Hän aloitti sen jälkeen pianokoulun. Hän on soittanut koskettimia Cosmos Tangossa, Suburban Tribessä ja Torpedossa ennen liittymistään HIMiin. Vaikka Puurtinen ei teknisesti ottaen ole yhtyeen alkuperäisjäsen, hän on soittanut ensimmäiset keikkansa silloisen His Infernal Majestyn riveissä jo 1990-luvun puolivälissä. Virallisesti hän liittyi yhtyeeseen vuonna 2001 Deep Shadows and Brilliant Highlights -albumin äänitysten aikoihin. Juho Juntusen kirjoittamassa, vuoden 2002 Synnin viemää -biografiassa tosin mainitaan, ettei Puurtinen itse juurikaan soittanut kyseisellä albumilla.[2]

Janne Puurtisella on myös kokintaitoja. Hänen luotsaamansa menu oli tarjolla Ravintola Ilveksessä joulukuun ajan vuonna 2008. Muusikkona HIM-uransa lisäksi Puurtinen on esiintynyt myös Mikko Lindströmin Daniel Lioneye -yhtyeessä. Hän on myös tehnyt toisen HIM- ja Daniel Lioneye -toverinsa Mikko Paanasen kanssa humoristisen Plasma Mullet -kappaleen. Vuonna 2003 Puurtinen valittiin maailman parhaaksi Goottirock-kosketinsoittajaksi.

HIM-uransa jälkeen Puurtista on voitu kuulla muun muassa Ulla Pirttijärven luotsaamassa Solju-yhtyeessä, Von Hertzen Brothersin War is Over -albumilla ja Elli Haloon Ellips-sooloprojektin debyyttialbumilla nimeltä Yhden naisen hautajaiset.

Lähteet

muokkaa
  1. HIMin Burton tekee musaa Subille MTV Uutiset. 2008. Viitattu 22.9.2024.
  2. Juntunen, Juha: Synnin viemää, s. 48-51. WSOY, 2002. ISBN 951-0-27304-X.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.