Elliott Yamin

yhdysvaltalainen laulaja

Elliott Yamin (syntyjään Efraym Elliott Yamin, s. 20. heinäkuuta 1978 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen laulaja, joka oli kolmas American Idolin viidennellä tuotantokaudella häviten ainoastaan voittajalle Taylor Hicksille ja toiseksi tulleelle Katherine McPheelle.

Elliott Yamin esiintymässä vuonna 2007.

Yamin syntyi Kaliforniassa, mutta hänen ollessaan 11-vuotias perhe muutti Richmondiin, Virginiaan. Hänen isänsä on kotoisin Israelista ja äitinsä amerikanjuutalainen. Vanhemmat erosivat hänen nuoruusvuosinaan. Yaminin oikean korvan kuulo on alentunut 90 % ja hän sairastaa diabetesta.[1]

American Idol

muokkaa

Yaminin American Idol -taival alkoi Bostonin koelauluista. Hän pääsi jatkoon esittämällä Leon Russellin kappaleen ”A Song for You”, jonka hän lauloi myös myöhemmin finaaleissa.

Yamin laulaa lähinnä soulmusiikkia. Hän on maininnut suosikkiartisteikseen Alicia Keysin, Gwen Stefanin ja Usherin.[2]

Semifinaalissa Yamin teki suuren vaikutuksen Simon Cowelliin ja tämä kehuikin häntä kaikkien aikojen potentiaalisesti parhaaksi mieslaulajaksi koko kilpailun historiassa.

Studioalbumit

muokkaa
  • Elliot Yamin (2007)
  • Sounds of the Season: The Elliott Yamin Holiday Collection (2007)
  • My Kind of Holiday (2008)
  • Wait for You (2008)
  • Fight for Love (2009)
  • Gather 'Round (2011)
  • Let's Get to What's Real (2012)
  • Best For You (2013)
  • As Time Goes By (2015)

Lähteet

muokkaa
  1. Elliott Yamin About Top 40. Arkistoitu 31.8.2007. Viitattu 12.10.2016.
  2. Elliot Yamin American Idol. Arkistoitu 24.7.2013. Viitattu 27.8.2013.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.