Ella Marie Hætta Isaksen
Ella Marie Hætta Isaksen (s. 25. huhtikuuta 1998 Teno) on norjalais-saamelainen laulaja, näyttelijä ja ympäristöaktivisti. Hän voitti Sámi Grand Prix -laulukilpailun vuonna 2016 ja on sen jälkeen toiminut ISÁK-yhtyeen vokalistina. Isaksen on myös näytellyt Anna joen virrata -elokuvassa sekä kirjoittanut kirjan Derfor må du vite at jeg er same (2021), jossa hän kertoo kokemuksistaan saamelaisena Norjassa.[1]
Ella Marie Hætta Isaksen | |
---|---|
Isaksen vuonna 2018. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 25. huhtikuuta 1998 Teno, Norja |
Ammatti | laulaja, näyttelijä |
Isaksen on toiminut aktivistina norjalaisessa Natur og Ungdom -ympäristöliikkeessä ja kevättalvella 2023 hän oli järjestämässä suurta mielenosoitusta Fosenin tuulivoimalahanketta vastaan Oslossa.[1] Korkein oikeus oli lokakuussa 2021 antanut tuomion, jonka mukaan tuulivoimalahanke loukkaa saamelaisten poronhoitajien ihmisoikeuksia. Mielenosoitukset järjestettiin sen johdosta, että tuomion langettamisesta oli kulunut 500 päivää.[2] Støren hallitus taipui lopulta esittämään anteeksipyynnön poronhoitajille.[3] Lopullista ratkaisua asiaan ei kuitenkaan tuolloin saatu, sillä hallitus ei katsonut tuomion edellyttävän jo rakennettujen voimaloiden purkamista, mitä aktivistit vaativat.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Bergan, Jon Vidar & Steen, Ellen marie Bråthen: Ella Marie Hætta Isaksen Store norske leksikon. 4.4.2023. Viitattu 10.4.2023. (norjaksi)
- ↑ a b Grimstad, Tonje; Nematpoor, Siamak; Cissé, Mariam Eltervåg & Skei, Lisbeth: Aktivister er klare for å aksjonere på nytt i Fosen-saken NRK Nyheter. 13.3.2023. Viitattu 10.4.2023. (norjaksi)
- ↑ Regjeringen beklager til reindriftssamene på Fosen Regjeringen.no. 4.3.2023. Viitattu 10.4.2023. (norjaksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ella Marie Hætta Isaksen Wikimedia Commonsissa