Elisa Talvikki Leinonen (s. 27. tammikuuta 1987 Paltamo) on suomalainen pika-aitajuoksija. Hän edusti vuosina 2005–2013 Kajaanin Kipinää ja vuoteen 2004 saakka hän oli edustanut ja vuodesta 2014 lähtien hän jälleen edusti Paltamon Urheilijoita.[1] Helmikuussa 2016 Leinonen kertoi lopettaneensa uransa polvivaivojen vuoksi.[2]

Elisa Leinonen Paavo Nurmen kisoissa 2013.

Leinonen edusti Suomea aikuisten maaottelussa ensimmäisen kerran Helsingissä 2010 sijoittuen 100 metrin aitajuoksussa viidenneksi. Hän voitti 60 metrin aitajuoksun hallimaaottelussa Steinkjerissä 2012.[1] Helsingin EM-kilpailuissa 2012 hän paransi alkuerissä ennätystään 13,29 sekuntiin mutta karsiutui[3]. Hän karsiutui alkuerissä Göteborgin EM-hallikisoissa 2013.[1]

Leinonen on saavuttanut 100 metrin aitajuoksussa Kalevan kisoissa kultaa 2011 ja hopeaa 2010, 2012 ja 2013. Sisäratojen SM-kisoissa hän on 60 metrin aitajuoksussa saavuttanut kultaa vuonna 2013, hopeaa 2012 ja pronssia 2010.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Ulkoradat muokkaa

Laji Aika Paikka Päivä[1]
100 m 12,24 Kajaani 15. elokuuta 2012
100 m aj 13,26 Vaasa 26. heinäkuuta 2013

Sisäradat muokkaa

Laji Aika Paikka Päivä[1]
60 m 7,64 Jyväskylä 26. tammikuuta 2013
60 m aj 8,18 Tampere 24. helmikuuta 2013

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Elisa Leinonen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  2. https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000001119305.html
  3. Pilto, Jouni: Elisa Leinonen karsiutui alkuerässä 29.6.2012. YLE. Viitattu 29.6.2012.

Aiheesta muualla muokkaa