Ela Gandhi

Ela Gandhi (s. 1. heinäkuuta 1940[1]) on eteläafrikkalainen rauhanaktivisti ja poliitikko. Hän oli Afrikan kansalliskongressin kansanedustaja Etelä-Afrikan parlamentissa vuosina 1994–2004. Hän on Mahatma Gandhin pojan Manilalin tytär. Hän oli useita kertoja vankilassa vastustaessaan apartheid-politiikkaa.[2] Hän teki 20 vuotta järjestötyötä lastenoikeuksiin keskittyneissä järjestöissä. Hän perusti vuonna 2000 Satyagraha-ilmaisjakelulehden, jonka tarkoitus oli painottaa koulutuksen merkitystä ja rotujen sekä kulttuurien välistä yhteisymmärrystä.[3]

Ela Gandhi vuonna 2018

Gandhi vastaanotti vuonna 2002 Kristuksen yhteisön kansainvälisen rauhanpalkinnon väkivallattomasta apartheidin vastustamisesta.[4] Vuonna 2007 Intian hallitus kunnioitti häntä Padma Bhushanilla.[5] Vuonna 2014 Intian presidentti Pranab Mukherjee myönsi hänelle ulkointialaisille annettavan Pravasi Bharatiya Samman -palkinnon Intian ja Etelä-Afrikan suhteiden parantamisesta.[6] Samana vuonna hän vastaanotti Etelä-Afrikassa tunnustuksen toiminnastaan Umkhonto we Sizwessä.[7]

Gandhi tapasi aviomiehensä Mewa Ramgobinin Natalin yliopistolla. Heillä on kolme tytärtä ja kaksi poikaa, joista toinen murhattiin 24-vuotiaana vuonna 1993.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Walters, Tiara: Ela Gandhi Sunday Times. 6.6.2010. Viitattu 15.1.2021.
  2. Mahatma always had time as a grandfather: Ela Gandhi Deccan Herald. 11.1.2011. Viitattu 15.1.2021.
  3. a b Dell, Sharon: The Mahatma's granddaughter News24. 5.2.2008. Viitattu 15.1.2021.
  4. International Peace Award Community of Christ. Viitattu 15.1.2021.
  5. Padma Awards 2007 Outlook India. 25.1.2007. Viitattu 15.1.2021.
  6. Ela Gandhi, Ramakrishna Mission get Pravasi Bharatiya award DNA India. 9.1.2014. Viitattu 15.1.2021.
  7. Ela Gandhi honoured in South Africa The Hindu. 27.1.2014. Viitattu 15.1.2021.