Ei-kuori
Ei-kuori on Arto Salmisen vuonna 2003 ilmestynyt romaani.
Ei-kuori | |
---|---|
![]() |
|
Kirjailija | Arto Salminen |
Kansitaiteilija | Mika Tuominen |
Kieli | suomi |
Genre | satiiri |
Kustantaja | WSOY |
Julkaistu | 2003 |
Sivumäärä | 149 |
ISBN | 951-0-27862-9 |
Edeltävä | Paskateoria |
Seuraava | Lahti |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Juoni
muokkaaUrkki Kyrenius ja veljensä Seppo ajavat taksia. Kumpikin tarvitsee lisätienestejä. Kaikki käyttävät hyväksi toisiaan. Kyydittävät ovat juoppoja sikoja, jotka kiukuttelevat kuljettajalle ja ajattelevat naimista. Kirkkonummelle kuljetettava juoppo iskelmälaulaja Roope Tanttu kuolee autossa sairauskohtaukseen, ja taksirengin isännälle koituu tappiota.
Vastaanotto
muokkaaPutte Vilhelmssonin arvion mukaan Salmisen henkilöhahmoista kaikki ajattelevat ja toimivat sisimmässään samoin, itsekkäästi ja ahneesti, joten omia tekoja ei kannata juurikaan punnita. Verukkeiden esittäminen näyttää kuitenkin yhteiskunnassa olevan yleistymään päin, mikä liittynee väistämättömänä osatekijänä markkinatalouden henkisiin rakenteisiin. Samat ontot selitykset ovat alkaneet maistua niin Martin Saarikankaan eduskuntaan äänestäneille a-kansalaisille kuin Tony Halmetta kannattaneille b-kansalaisille.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ Vilhelmsson, Putte: Arto Salminen: Ei-kuori ts.fi. 23.6.2003. Viitattu 17.7.2024.