Edvard Hanell

Edvard Fritjof Hanell (1. toukokuuta 1894 Tornio – 8. huhtikuuta 1947 Jyväskylä) oli suomalainen kenraaliluutnantti. Hän johti välirauhan aikana 1940–1941 Salpalinjan linnoitusketjun rakentamista. Hän toimi myös Sotakorkeakoulun johtajana 1933–1939, niin sanotun Haminan ryhmän komentajana Viipurinlahden taistelun yhteydessä talvisodan viimeisten päivien aikana sekä Suomen yleisesikunnan väliaikaisena päällikkönä maaliskuusta kesäkuuhun 1940 ja jatkosodan alkuvaiheessa kesäkuusta 1941 helmikuuhun 1942.

Edvard Hanell
Edvard Hanell talvisodan aikana.
Henkilötiedot
Syntynyt	1. toukokuuta 1894 Tornio
Kuollut	8. huhtikuuta 1947 (52 vuotta) Jyväskylä
Sotilashenkilö
Sotilasarvo	kenraaliluutnantti
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Perhe ja opinnot

Hanellin vanhemmat olivat tullinhoitaja Edvard Fritjof Hanell ja Wendla Emilia Andersson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Eva Ingeborg Renvaldin kanssa. Hän kävi viisi luokkaa Helsingin Suomalaista Yhteiskoulua ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Nylands Nationiin. Hän jatkoi opintojaan Teknillisen korkeakoulun konerakennusosastolla vuosina 1912–1914 ja suoritti insinööritutkinnon 1. osan keväällä vuonna 1914. Hän suoritti opintomatkan Englantiin vuonna 1919. Ranskan sotakorkeakoulun hän suoritti vuosina 1926–1928.

Jääkäriaika

Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Hanell lähti ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa Saksaan Pfadfinder-kurssille, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 8. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 31. elokuutakuuta 1915. Hän osallistui ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Saksan itärintamalla Missejoella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 sotakoulun A-kurssin.

Suomen sisällissota

Katso myös: Suomen sisällissota

Hanell astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 kapteeniksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi Jääkäripioneeripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 19. maaliskuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan komentajaksi. Hän johdatti pataljoonansa sisällissodassa taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Rajamäellä, Tarpilassa ja Raivolassa. Hän haavoittui lievästi Kalevankankaan taistelussa 28. maaliskuuta 1918.

Sisällissodan jälkeinen aika

Hänet siirrettiin juuri ennen sodan loppumista 10. toukokuuta 1918 Päämajan kenraaliohjaamoon, mutta siirrettiin pian päämajan lakkauttamisen johdosta toimistopäälliköksi Yleisesikunnan koulutusosastolle. Hän toimi tämän osaston tultua 13. elokuuta 1918 siirretyksi Armeijan päällikön esikuntaan (myöhempi nimi Sotaväen päällikön esikunta) koulutusosaston päällikkönä, josta tehtävästä hänet siirrettiin 24. maaliskuuta 1920 alkaen 1. Divisioonan esikuntapäälliköksi ja 9. tammikuuta 1925 alkaen Uudenmaan rykmentin komentajaksi, josta hänet nimitettiin 1. heinäkuuta 1933 Sotakorkeakoulun johtajaksi sekä samalla sotakoulujen tarkastajaksi. Hän hoiti myös lyhyitä viransijaisuuksia 1. Divisioonan komentajana.

Talvi- ja jatkosota

Päämajan linnoitusosaston päällikkö kenraaliluutnantti Edvard Hanell vasemmalla ja päämajan komentoesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti W. E. Tuompo.

Talvisotaan Hanell osallistui ylimääräisten harjoitusten (YH) aikaan Ryhmä H:n komentajana, ja myöhemmin hän oli ylipäällikön henkilökohtaisessa käytössä erikoistehtäviin. Sodan loppuvaiheessa hän sai komentajuuden Haminan torjuntaryhmästä. Välirauhan aikana hän toimi linnoitustöiden johtajana ja Päämajan Yleisesikunnan väliaikaisena päällikkönä, josta hänet lähetettiin takaisin johtamaan linnoitustöitä lähenevän sodanuhkan takia.

Jatkosodan sytyttyä hän oli edelleen johtamassa linnoitustöitä, mutta siirrettiin sotatoimien päästessä paremmin käyntiin Päämajan Yleisesikunnan varapäälliköksi, josta hänet komennettiin vuonna 1942 jälleen linnoitustöihin, jossa hän olikin aina sodan päättymiseen saakka suoraan Päämajan alaisuudessa. Hanell erosi vakinaisesta palveluksesta sodan jälkeen joulukuussa 1944 ja siirtyi Jyväskylään Wilh. Schaumanin vaneritehtaan toimitusjohtajaksi. Hän kuoli muutamaa vuotta myöhemmin. Hänet on haudattu Espooseen.

Opetustoimi

Hanell toimi pioneeriopin tuntiopettajana Kadettikoulussa vuosina 1919–1926 ja Sotakorkeakoulussa vuosina 1924–1926 ja 1929–1930 sekä Suojeluskuntain päällystökoulussa vuosina 1924–1925 ja 1929–1933: Hän toimi myös pioneeriopin opettajana erilaisilla kursseilla ja laati koulutussuunnitelman pioneeriopille. Helsingin suojeluskuntapiirin pioneerikomppaniassa hän toimi opettajana vuosina 1930–1933.

Luottamustoimet

Hän otti osaa armeijan edustajana Ruotsin syysmanöövereille vuonna 1923. Hänet komennettiin seuraamaan Ruotsin sotakorkeakoulun kesäkenttäharjoituksia vuonna 1934 ja tutustumaan Saksan sotakorkeakouluun, sekä muihin sotakouluihin ja joukko-osastoihin vuonna 1937. Hän toimi sotaylioikeuden sotilasjäsenenä vuosina 1930–1939 ja 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1932–1933 sekä Upseeriliiton puheenjohtajana vuonna 1933. Kenttäratsastusseuran puheenjohtajana hän toimi vuosina 1935–1938 ja Sotilasaikakauslehden toimituskunnan jäsenenä vuosina 1921–1925 ja 1930–1935 sekä Suomen ratsastajainliiton liittovaltuuston puheenjohtajana vuodesta 1938 alkaen. Sotakouluopetusta järjestämään asetetun toimikunnan jäsenenä hän toimi vuonna 1919 ja puheenjohtajana Muistiopas-komiteassa vuonna 1934 sekä oli mukana sotakoulujen johtosääntöjä laatimaan asetetussa toimikunnassa vuonna 1934. Armeijan teknillistä asiantuntemusta selvittelemään määrätyssä toimikunnassa hän istui vuonna 1935 ja upseerikoulutuksen kulun järjestelyä käsitelleessä komiteassa vuosina 1936–1937.

Julkaisut

• Hävitystyöt: Räjähdysaineiden käyttö pioneeritarkoituksiin. Vain palveluksessa käytettäväksi. Puolustusministeriön taisteluvälineosaston julkaisu. Otava 1923.
• Maastoutuminen ja naamioituminen (yhdessä kapt. T. V. Viljasen kanssa). Otava 1931
• Sotakorkeakoulu 1924-34. Tiede ja ase 2/1934
• Hän on kirjoittanut ammattialaansa koskevia kirjoituksia Sotilasaikakauslehteen.

Ylennykset ja kunniamerkit

Ylennykset	Kunniamerkkinauhat	Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 2. syyskuuta 1915 Gruppenführer 6. marraskuuta 1915 Zugführer 1. maaliskuuta 1916 Kapteeni 11. helmikuuta 1918 Majuri 30. toukokuuta 1918 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1922 Eversti 16. toukokuuta 1928 Kenraalimajuri 6. joulukuuta 1934 Kenraaliluutnantti 1940 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 21. toukokuuta 1919		Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi Vapaudenristi 1. lk rintatähden kera Vapaudenristi 1. lk Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaudenristi 2. lk. kansalaisansioista Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Preussin 2. lk. Rautaristi Saksan 1. lk. Rautaristi Viron Kotkaristi ritarikunnan 2. lk. ansioristi Ranskan Kunnialegioonan suurupseeri Corona Komanici suurristi Ruotsin Miekkaritarikunnan 1. lk. komentajamerkki Ruotsin Vaasa ritarikunnan komentajamerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

Lähteet

• Halsti, W. H.: Ratkaisu 1944: Suomen sota 1939–1945, Helsinki Otava 1957.
• Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY, Porvoo 1938.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.

Aiheesta muualla

• Hanell, Edvard hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)