Eduard Ausfeld
Ernst Wilhelm Eduard Ausfeld (myös Ausfelt; 18. elokuuta 1885 Wiesbaden – 31. elokuuta 1946 Potsdam) oli saksalainen eversti, joka komensi suomalaisia joukkoja Suomen sisällissodassa vuonna 1918. Saksassa Ausfeld oli suomalaisten jääkärien kolmas komentaja.[1]
| Ernst Wilhelm Eduard Ausfeld | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. elokuuta 1885 Wiesbaden |
| Kuollut | 31. elokuuta 1946 (61 vuotta) Potsdam |
| Ammatti | ylihallitusneuvos |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Saksan keisarikunta Suomi |
| Palvelusvuodet | – 1918 |
| Komentajuudet | |
| Taistelut ja sodat | |
| Sotilasarvo | Eversti |
| Kunniamerkit | 1. lk:n Vapaudenristi miekkojen kera |
Ensimmäinen maailmansota muokkaa
Länsirintaman taisteluihin osallistunut yliluutnantti Ausfeld oli siirretty joulukuussa 1915 kouluttajaksi Lockstedtin harjoitusleirille, jossa koulutettiin Suomesta tulleita vapaaehtoisia. Samana vuonna hänet ylennettiin kapteeniksi. Ausfeld nimitettiin suomalaisista muodostetun Jääkäripataljoona 27:n komentajaksi 29. syyskuuta 1917 kiistoihin ajautuneen kapteeni Julius Knatshin tilalle. Kun jääkärien pääjoukko lähetettiin Suomeen, jossa oli puhjennut sisällissota, hän pyysi eroa Saksan armeijasta voidakseen seurata miehiään.[1]
Suomen sisällissota muokkaa
Ausfeld saapui miestensä kanssa Suomeen 25. helmikuuta 1918, ja noin kuukautta myöhemmin hänet nimitettiin valkoisten itäarmeijan 1. jääkäriprikaatin komentajaksi. Suomen armeijassa hän sai everstin arvon. Hän osallistui maalis–huhtikuun vaihteessa Tampereen taisteluun, jossa hän johti valkoisten läpimurtoa kaupungin keskustaan.[1] Tampereen taistelujen jälkeen hän oli vastuussa sotavankien käsittelystä.[2] Huhtikuun lopussa Ausfeldin johtamat joukot osallistuivat Keski-kannaksen rintamalla Viipurin saartamiseen katkaisemalla Pietariin johtaneen rautatien Raivolassa. Hänen joukkonsa myös miehittivät Karjalankannaksella sijainneen Inon linnoituksen koko sisällissodan viimeisenä sotatoimena 14. toukokuuta.[1]
Suomen sisällissodan jälkeen muokkaa
Sisällissodan jälkeen Ausfeld jäi Suomen armeijaan kouluttajaksi.[1] Heinäkuussa 1918 hän toimi Riihimäen varuskunnan komentajana.[3] Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan Ausfeld joutui eroamaan Suomen armeijasta, mutta hän jatkoi suojeluskuntajärjestön palveluksessa. Hän toimi kesäkuusta syyskuuhun 1920 suojeluskuntien yliesikunnan esikuntapäällikkönä. Vaikka Ausfeld sai samana vuonna Suomen kansalaisuuden, kielitaidottomuus haittasi hänen työtään.[1] Ausfeld oli mennyt vuonna 1918 naimisiin jääkäripataljoona 27:n sairaanhoitajattaren, vapaaherratar Ruth Munckin kanssa, joka oli myös osallistunut sotaan Suomessa. Liitto päättyi eroon vuonna 1921.[4] Avioeron jälkeen Ausfeld palasi Saksaan. Toisen maailmansodan aikana hän toimi Saksan valtakunnantyöministeriön ylihallitusneuvoksena.[1]
Aufeldille myönnettiin vuonna 1942 1. lk:n Vapaudenristi miekkojen kera.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Risto Marjomaa: Ausfeld, Eduard (1885 - 1946) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.10.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Jyrki Loima: Genocide and Ethnic Cleansing? The Fate of Russian "Aliens and Enemies" in the Finnish Civil War in 1918 – The Historian 69 (2) , sivut 254–274 doi:10.1111/j.1540-6563.2007.00180.x (maksullinen)[vanhentunut linkki]
- ↑ Riihimäen varuskunnan päälliköt (Arkistoitu – Internet Archive) - mil.fi
- ↑ Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938, 479. Vrt. kuitenkin: Suomen jääkärit: Elämä ja toiminta sanoin ja kuvin, toim. Jaakko Suomalainen et al. sivut 1001–1003: tässä Ruth Munck esiintyy sukunimellä Ausfeld vielä 1933.
Kirjallisuutta muokkaa
- ”Ausfeld, Eduard (1885-1946) : överste (kirj. Risto Marjomaa)”, Biografiskt lexikon för Finland. 2, Ryska tiden, s. 72–73. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2009. ISBN 978-951-583-185-9. Teoksen verkkoversio. (ruotsiksi)