Eckankar on uusi uskonnollinen liike. Sen pääpaikka on Chanhassenissa, Minnesotassa, jossa vuonna 1990 valmistunut ECK-temppeli sijaitsee. Uskonto katsoo edustavansa muinaista viisautta. Nykyisessä muodossaan sen perusti Paul Twitchell vuonna 1965. Twitchellin kuoltua vuonna 1971 liikkeen johtajaksi nousi Darwin Gross. Gross johti liikettä vuoteen 1981, jolloin tehtävä siirtyi nykyiselle johtajalle, Sri Harold Klempille.

ECK temppeli, Chanhassenissa, Minnesotassa

Liike on saanut vaikutteita erityisesti sikhiläisestä Sant Mat -perinteestä sekä teosofiasta.[1] Se opettaa, että ihmiset ovat sieluja, joiden tarkoitus on henkinen kasvaminen. Keskeisessä asemassa ovat henkiset harjoitukset, joiden tarkoituksena on "Jumalan Valon ja Äänen" kokeminen. Harjoitusten avulla voidaan liikkeen mukaan myös siirtyä sielunmatkassa ylemmälle tietoisuuden tasolle. Sielunmatkassa sielu jättää fyysisen kehon ja matkustaa hengellisiin maailmoihin. Liikkeen mukaan jotkin unet ovat ennustavia. Liikkeen opetuksiin kuuluvat myös esimerkiksi henkioppaat, magia, telepatia ja selvänäköisyys.[1]

Liikkeen kannattajat uskovat myös Jumalasta lähtöisin olevaan virtaukseen, jota kutsutaan nimellä ECK tai Pyhä Henki. Se ilmenee Valona ja Äänenä. Monien uskonnollisten hahmojen, kuten Mooseksen ja Paavalin uskotaan kokeneen Jumalan Valon ja Äänen. Liike tunnustaa karman lain, josta katsotaan olevan mahdollista vapautua. Jälleensyntymä tapahtuu sille, joka joko tarvitsee sitä tai joka itse sen valitsee. Eckankar opettaa, että henkisten harjoitusten avulla ihminen voi nähdä entiset elämänsä. Sri Harold Klempin mukaan useimmat Maan päällä olevat ihmiset ovat eläneet täällä jo aiemmin ja palanneet[2].

Liike opettaa, että on olemassa lukuisia ECK-mestareita, joita voidaan verrata suojelusenkeleihin. Joidenkin ECK-mestareiden maallinen olemassaolo ja historiallisuus on kyseenalaistettu.[3] Esimerkiksi Rebazar Tarzsin sanotaan olleen Paul Twitchellin henkinen opettaja, joka yhä elää yli 500-vuotiaana Hindukuš -vuorilla.[4] Gakko-niminen ECK-mestari tuli kuusi miljoonaa vuotta sitten Retzin kaupungista Venukselta.[5]

Eckankarin organisaatio on hierarkkinen; liikkeen johtajaa pidetään elävänä ECK-mestarina, Mahantana. Nykyinen elävä ECK-mestari on Sri Harold Klemp. Liike vihkii pappeja.

Jumalan muinaiseksi nimeksi sanotun HU:n laulaminen on tärkeä uskonnonharjoitusmuoto. Sitä pidetään rakkauslauluna Jumalalle. Uskonnon pyhät kirjoitukset sisältyvät Shariyat-Ki-Sugmadiin.

Eckankar on levinnyt laajalti eri puolille maailmaa, myös Suomeen. Suomessa se aloitti toimintansa vuonna 1973. Toiminta kuitenkin hiipui ja se on alkanut uudelleen vuonna 2002. Jäseniä on yli sadassa maassa. Tunnettuihin liikkeen arvostelijoiden joukkoon kuuluu David C. Lane.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa