Eburonit
Eburonit (lat. Eburones) olivat kelttiläinen heimo, joka asui nykyisen Maasin ja Reinin välisellä alueella. Päällikkönsä Ambiorixin johdolla he asettuivat vastustamaan Caesaria vuonna 54 eaa., mikä johti heidän tuhoonsa kolme vuotta myöhemmin.[1]
Vuonna 57 eaa. Julius Caesar valloitti Maasjoen laakson, jossa hänen mukaansa asuivat belgiheimot. Caesarin Gallian sota -teoksen mukaan Vuonna 54 eaa. tai 53 eaa. XIV:n legioonan talvileiri oli paikassa nimeltä Aduatuca tai Atuatuca, kun eburonit hyökkäsivät roomalaisten kimppuun. Legioonan komentajat, Sabinus ja Cotta, olivat luottaneet eburonien päällikköön Ambiorixiin, ja olettaneet, että leirin ympäristössä oli turvallista liikkua. Kun legioonalaiset lähtivät leiristään ja alkoivat marssia eburonien päällikön osoittamaan suuntaan, belgit tekivät heitä vastaan raivokkaan yllätyshyökkäyksen, jossa ilmeisesti suurin osa legioonalaisista sai surmansa. Vetäydyttyään Atuatucaan jäljellejääneet roomalaiset sotilaat tekivät itsemurhan.[2]
Caesarin kosto oli kauhea. Keväällä 53 eaa. hän kutsui kaikki saatavilla olevat joukot auttamaan eburonien teurastuksessa. Liviuksen mukaan Ambiorix onnistui pakenemaan ja eburonien toinen päällikkö Catuvolcus teki itsemurhan. Tämän jälkeen eburoneista ei kuultu enää mitään. Noin kolmesataa päivää sen jälkeen, kun eburonit olivat voittaneet roomalaisen legioonan, he lakkasivat olemasta kansakuntana. Myöhemmin samalle alueelle asettui germaaniheimo nimeltä tungrit.[2]
Caesarin kertomuksen paikkansapitävyyttä on myös epäilty, sillä eburonit olivat melko pieni heimo, joka ei olisi liittolaistensa avullakaan pystynyt kokoamaan riittävän vahvaa sotajoukkoa, joka olisi kyennyt tuhoamaan hyvin koulutetun ja raskaasti aseistetun legioonan. On myös epäselvää, tuhottiinko eburonit vuonna 53 eaa. täydellisesti.[2]
Lähde muokkaa
- Paavo Castrén & Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.