Discard

suomalainen yhtye

Discard on joensuulainen thrash- ja death metal -yhtye, joka toimi vuosina 2004–2010.

Discard
Tiedot
Toiminnassa 2004–2010
Tyylilaji death metal, thrash metal
Kotipaikka Suomi Joensuu
Laulukieli englanti
Entiset jäsenet

Tomi Virranta, laulu
Janne Roiha, kitara
Ohto Jaatinen, kitara
Mikko Kytösaho, bassokitara
Toni Ronkainen, rummut

Levy-yhtiö

Shadow World, 2007

Historiaa muokkaa

Yhtyeen perustivat kitaristi Ohto Jaatinen, rumpali Toni Ronkainen, kitaristi Eero Kankkunen sekä basisti Vellu Kuronen. Vähän sen perustamisen jälkeen siihen liittyi laulaja Heikki Miettinen, ja Kuronen poistui yhtyeestä. Discardin ensimmäinen demo Demo 2004 äänitettiin kesällä 2004 ja se julkaistiin ennen joulua. Vuoden 2005 alussa Kankkunen muutti toiselle paikkakunnalle ja lähti yhtyeestä. Hänet korvasi Janne Roiha. Hieman tämän jälkeen löytyi uusi basisti, Mikko Kytösaho.

Yhtye aloitti tekemään toista demoansa ja vuoden 2005 lopussa, kun neljä uutta kappaletta oli kirjoitettu. Uusi demo Bury of the Sun nauhoitettiin joulukuussa 2005 ja tammikuussa 2006. Se sai paljon positiivista huomiota ja se valittiin Soundin äänestyksessä kuukauden demoksi. Vuoden 2007 alussa se sai levytyssopimuksen Shadow World Recordsin kanssa. Debyyttialbumi Carrion julkaistiin 17. lokakuuta 2007.

Elokuussa Imperiumi.net kirjoitti laulaja Heikki Miettisen eroamisesta yhtyeestä motivaation puutten takia.

Discard lopetti toimintansa vuoden 2010 alussa.

Viimeinen tunnettu kokoonpano muokkaa

  • Tommi Virranta – laulu
  • Janne Roiha – kitara
  • Ohto Jaatinen – kitara
  • Mikko Kytösaho – basso
  • Toni Ronkainen – rummut

Entiset jäsenet muokkaa

  • Vellu Kuronen – bassokitara (2004)
  • Eero Kankkunen – kitara (2004–2005)
  • Heikki Miettinen – laulu (2004–2008)

Diskografia muokkaa

  • Demo 2004  (2004, demo, omakustanne)
  • Bury the Sun  (2006, demo, omakustanne)
  • Carrion  (2007, Shadow World)

Lähteet muokkaa