Dieter Rams

saksalainen teollinen muotoilija

Dieter Rams (s. 20. toukokuuta 1932) on saksalainen teollinen muotoilija.[1] Hänet tunnetaan Braun-yhtiölle suunnittelemistaan minimalistisista tuotteista. Hän aloitti työskentelyn Braunilla vuonna 1955, ja vuonna 1961 hänestä tuli yhtiön pääsuunnittelija. Rams jäi eläkkeelle vuonna 1997 ja on sen jälkeen pitänyt useita retrospektiivisia näyttelyitä. Rams on myös suunnitellut huonekaluja Vitsoe-yhtiölle.[2]

Dieter Rams (2006)

Suunnittelemiensa tuotteiden lisäksi Rams on tunnettu kehittämistään hyvän suunnittelun 10 säännöstä. Kestävästä kehityksestä kiinnostunut Rams loi säännöstön 1980-luvun alussa, kun häntä ahdisti ympäröivä muotojen, värien ja melun sekamelska.[3]

Hyvän suunnittelun 10 sääntöä muokkaa

  1. Hyvä design on innovatiivista. Innovaatioiden mahdollisuuksia ei ole millään tavoin kulutettu loppuun. Teknologian kehitys tarjoaa aina uusia mahdollisuuksia innovatiiviseen suunnitteluun. Mutta innovatiivinen muotoilu kehittyy aina rinnakkain innovatiivisen teknologian kanssa, eikä se voi koskaan olla itsetarkoitus.
  2. Hyvä design tekee tuotteesta hyödyllisen. Tuote ostetaan käytettäväksi. Sen on täytettävä tietyt kriteerit, ei vain toiminnalliset, vaan myös psykologiset ja esteettiset. Hyvä muotoilu korostaa tuotteen hyödyllisyyttä jättämällä huomiotta kaiken, mikä voisi heikentää käytettävyyttä.
  3. Hyvä design on esteettistä. Esteettinen laatu on olennainen osa tuotteen hyödyllisyyttä, koska tuotteita käytetään päivittäin ja ne vaikuttavat ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Vain hyvin toteutetut esineet voivat olla kauniita.
  4. Hyvä design tekee tuotteesta ymmärrettävän. Se kirkastaa tuotteen rakenteen. Se voi jopa saada tuotteen ilmaisemaan selvästi tarkoituksensa hyödyntämällä käyttäjän intuitiota. Parhaimmillaan design on itsestään selvää.
  5. Hyvä design on huomaamatonta. Tarkoituksensa täyttävät tuotteet ovat kuin työkaluja. Ne eivät ole koriste-esineitä tai taideteoksia. Niiden muotoilun on siksi oltava sekä neutraalia että hillittyä, ja annettava tilaa käyttäjän itseilmaisulle.
  6. Hyvä design on rehellistä. Se ei tee tuotteesta innovatiivisempaa, tehokkaampaa tai arvokkaampaa kuin mitä se todella on. Hyvä design ei yritä johdatella kuluttajaa lupauksilla joita ei voi pitää.
  7. Hyvä design kestää aikaa. Se karttaa muodikkuutta eikä siksi koskaan vanhene. Toisin kuin muodikas muotoilu, hyvä design kestää vuosikausia – jopa nykypäivän kertakäyttöyhteiskunnassa.
  8. Hyvä design on perusteellista viimeistä yksityiskohtaa myöten. Mikään ei saa olla harkitsematonta tai sattumanvaraista. Suunnitteluprosessin tarkkuus ja huolellisuus osoittavat kunnioitusta kuluttajaa kohtaan.
  9. Hyvä design on ympäristöystävällistä. Suunnittelulla on tärkeä osuus ympäristönsuojelussa. Se säästää resursseja ja vähentää fyysistä ja visuaalista saastetta koko tuotteen elinkaaren ajan.
  10. Hyvä design on niin vähän designia kuin mahdollista. Vähemmän, mutta paremmin – koska se keskittyy olennaisiin piirteisiin, eikä rasita tuotteita epäolennaisilla. Takaisin puhtauteen, takaisin yksinkertaisuuteen.[3]

Dieter Ramsin sunnittelemia tuotteita muokkaa

Dokumenttielokuva muokkaa

  • Gary Hustwit: Rams. USA, 2018. 1 h 14 min.

Lähteet muokkaa

  1. dieter rams designboom.com. Viitattu 29.5.2012. englanti
  2. Dieter Rams - Timeline vitsoe.com. Viitattu 29.5.2012. englanti
  3. a b Dieter Rams - Ten principles of good design vitsoe.com. Viitattu 29.5.2012. englanti

Aiheesta muualla muokkaa