Dexys Midnight Runners

brittiläinen yhtye

Dexys Midnight Runners on brittiläinen soulvaikutteista popia soittava yhtye, joka saavutti menestystä 1980-luvun alussa kappaleillaan "Geno" ja "Come On Eileen". Yhtye hajosi vuonna 1986, ja sen johtaja Kevin Rowland perusti sen uudelleen vuonna 2003 nimellä Dexys.

Kevin Rowland esiintymässä Dexys-yhtyeensä kanssa

HistoriaMuokkaa

Dexys Midnight Runnersin perustivat vuonna 1978 Birminghamissa laulaja-lauluntekijä/kitaristi Kevin Rowland ja laulaja/kitaristi Kevin "Al" Archer. Soul-yhtye nimettiin suositun Dexedrine-piristeen mukaan. Rowland antoi yhtyeelleen työväenluokkaisen imagon pukemalla sen New Yorkin satamatyöntekijöiden vaatteisiin Martin Scorsesen Sudenpesä -elokuvan mukaisesti.[1]

Yhtyeen esikoissingle, irlantilaisten syrjintää arvostellut ”Dance Stance” (1979) nousi niukasti brittilistalle. Toinen single "Geno" (1980), joka kertoo yhdysvaltalaissyntyisestä soul-laulaja Geno Washingtonista, nousi jo brittilistan ykköseksi. Yhtyeen esikoisalbumi Searching for the Young Soul Rebels (1980) menestyi myös hyvin, ja sitä kutsuttiin brittirockin paluuksi luonnolliseen soul-soundiin.[1]

Rowlandin kontrolloiva tapa johtaa yhtyettä aiheutti sen, että kaikki muut jäsenet yhtä lukuun ottamatta jättivät sen. Yhtye jätti EMI-levy-yhtiön, siirtyi Mercurylle ja julkaisi kaksi singleä. Rowland halusi uudistaa yhtyeen soundia, joten hän otti siihen kolme viulistia sekä irlantilaisia folk-vaikutteita. Yhtye alkoi pukeutua kulkuriasuihin. Albumin Too-Rye-Ay (1982) toinen single ”Come On Eileen” nousi brittilistan ykköseksi ja videon ansiosta myös Yhdysvaltain listaykköseksi. Yhtye kuitenkin hajosi jälleen, ja siihen jäi Rowlandin lisäksi vain kaksi vanhaa jäsentä.[1]

Albumilta Don’t Stand Me Down (1985) ei aluksi julkaistu singleä, joten sen myynti jäi vähäiseksi. Yhtye hajosi vuonna 1986, ja Rowland aloitti soolouran. Hän ei kuitenkaan saavuttanut sillä menestystä, joten hän kasasi vuonna 2003 yhtyeensä uudelleen, tällä kerralla nimellä Dexys. Siihen liittyi osa Dexys Midnight Runnersin vanhoista jäsenistä. Dexysin ensimmäinen uusi albumi One Day I’m Going to Soar ilmestyi vuonna 2012 ja toinen, Let the Record Show: Dexys Do Irish and Country Soul vuonna 2016.[1]

DiskografiaMuokkaa

StudioalbumitMuokkaa

Dexys Midnight RunnersMuokkaa

DexysMuokkaa

LivealbumitMuokkaa

  • 1980–1982: The Radio One Sessions (1995)
  • BBC Radio One Live in Concert (1995)
  • The Projected Passion Revue (2007)
  • At the Royal Court, Liverpool (2012)
  • Nowhere Is Home (2014)

KokoelmatMuokkaa

  • Geno (1983)
  • The Very Best of Dexys Midnight Runners (1991)
  • Because of You (1993)
  • It Was Like This (1996)
  • Master Series (1996)
  • Let's Make This Precious: The Best of Dexys Midnight Runners (2003)
  • Worth It – The Collection (2008)
  • 20th Century Masters – The Millennium Collection: The Best of Dexy's Midnight Runners (2009)

VideotMuokkaa

  • The Bridge (1983)
  • It Was Like This – Live (2004)
  • At the Royal Court, Liverpool (2012) (repackage of It Was Like This – Live)
  • Nowhere Is Home (2014)

SingletMuokkaa

  • Dance Stance (1979)
  • Geno (1980)
  • There, There, My Dear (1980)
  • Keep It Part Two (Inferiority Part One) (1980)
  • Plan B (1981)
  • Show Me (1981)
  • Liars A to E (1981)
  • The Celtic Soul Brothers (1982)
  • Come on Eileen (1982)
  • Jackie Wilson Said (I'm in Heaven When You Smile) (1982)
  • Let's Get This Straight (From the Start) (1982)
  • Geno (1983, uudellenjulkaisu)
  • The Celtic Soul Brothers (1983, uudellenjulkaisu)
  • This is What She's Like (1985)
  • Because of You (1986)
  • She Got a Wiggie (2012)

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Dexys Midnight Runners, Steve Huey, Allmusic
Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.