Avaa päävalikko

Derek and the Dominos

rockyhtye
Derek and the Dominos vuonna 1970. Takarivissä vasemmalta oikealle Jim Gordon, Carl Radle, Bobby Whitlock ja Eric Clapton.

Derek and the Dominos oli vuosina 1970–1971 toiminut rockyhtye. Se julkaisi yhden albumin ennen hajoamistaan.

HistoriaMuokkaa

Derek and the Dominosin perustivat keväällä 1970 laulaja ja kitaristi Eric Clapton sekä Bobby Whitlock, Carl Radle ja Jim Gordon, jotka olivat kaikki soittaneet aiemmin Delaney & Bonnie & Friends -yhtyeessä.[1]

Derek and the Dominos esiintyi ensimmäisen kerran 14. kesäkuuta 1970 Lontoon Lyceum Ballroomissa ja jatkoi Englannin-kesäkiertueelle. Yhtye nauhoitti loppukesällä ainoaksi jääneen studioalbuminsa Layla and Other Assorted Love Songs, joka julkaistiin marraskuussa 1970. Albumilla soittaa kitaraa myös Duane Allman. Albumi menestyi Yhdysvalloissa, missä singlet ”Layla” ja ”Bell Bottom Blues” nousivat listoille. Britanniassa albumi ei menestynyt.[1]

Esikoisalbuminsa julkaisun jälkeen yhtye konsertoi vielä Englannissa ja Yhdysvalloissa aina joulukuun 6. päivään 1970 asti. Yhtye kokoontui vielä toukokuussa 1971 studiossa nauhoittaakseen toisen albuminsa mutta hajosi ennen sen valmistumista. Laulaja ja kitaristi Eric Clapton jätti sen jälkeen musiikin väliaikaisesti.[1]

Yhtyeen jo hajottua sen esikoisalbumin kappale ”Layla” nousi Yhdysvaltain ja Britannian singlelistojen kymmenen kärkeen vuonna 1972. Myös Yhdysvalloissa nauhoitettu livealbumi Derek and the Dominos in Concert (1973) myi hyvin.[1]

Derek and the Dominosin maine on vuosien kuluessa kasvanut, ja sitä pidetään nykyisin Eric Claptonin yhtenä parhaista saavutuksista.[1]

JäsenetMuokkaa

AlbumitMuokkaa

SingletMuokkaa

  • Tell the Truth / Roll It Over
  • Layla / Bell Bottom Blues
  • Layla / I Am Yours
  • Bell Bottom Blues / Keep On Growing
  • Let It Rain / Easy Now
  • Bell Bottom Blues / Little Wing
  • Why Does Love Got to Be So Sad [live] / Presence of the Lord [live]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e William Ruhlmann: Artist Biography Allmusic. Viitattu 25.10.2018.
Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.