Avaa päävalikko

Decemvirien nousuMuokkaa

Rooman varhaishistoriassa plebeijeillä ei ollut samanlaista lain turvaa kuin patriiseilla. Decemvirien ja kahdentoista laintaulujen syntyhistoria on ainakin osittain myyttinen. Ilmeisesti aloite kirjoitettuun lakiin tuli juuri plebeijeiltä. Itsepäisen vastarinnan jälkeen täytyi patriisien taipua. Ensin laitettiin lähettiläitä Ala-Italian kaupunkeihin ja Atenaan ottamaan selkoa paikallisista laeista. Lähettilästen palattua valittiin kymmenen miestä (latinaksi decemviri), ja annettiin heille rajaton valta sekä toimeksi säätää laki Rooman valtiolle. He astuivat valtaansa vuonna 451 eaa. yhdeksi vuodeksi. Sinä aikana olivat decemvirit diktaattorin asemassa. Virkavuotensa loppuun mennessä olivat he saaneet valmiiksi kymmenen lakitaulua; mutta kun vielä muutamia oli kirjoittamatta, valittiin decemvirejä myös seuraavaksi vuodeksi. Eroavista decemvireistä valittiin Appius Claudius uudestaan. Hänen onnistui saavuttaa suuri vaikutusvalta virkaveljiinsä. Heidän hallituksensa muuttui hirmuvaltaiseksi. Vuoden lopulla decemvirit esittivät kaksi uutta lakitaulua, mutta eivät näyttäneet haluavansa erota, vaan pysyivät virassaan, tehden sen nojalla yhä uusia väkivaltaisuuksia.[1]

Decemvirien kukistuminenMuokkaa

Decemvirien vallan loppumisen kerrotaan tapahtuneen seuraavasti: Appius koetti viekoitella Virginiaa, Virginiuksen tytärtä, joka oli arvokkaimpia plebeijejä. Virginia oli kihlattu entiselle kansantribunille Iciliukselle. Kun Appiuksen ei onnistunut saada häntä imarteluilla eikä lupauksilla, hän taivutti erään alaisensa julistamaan Virginian orjansa tyttäreksi ja vaatimaan häntä omaisuutenaan takaisin. Tämä otatti Virginian kiinni, vei hänet Appiuksen tuomioistuimen eteen ja tuomitutti itselleen. Kovalla suostuttelulla Iciliuksen onnistui taivuttaa Appius jättämään lopullinen tuomio tuonnemmaksi. Sillä aikaa tytön isä Virginius, saatuaan sotapalveluksesta lomaa, ehti tulla leiristä Roomaan ajamaan tyttärensä asiaa.

Seuraavana päivänä oli koko tori täynnä kansaa. Virginius saapui tyttärensä kanssa, molemmat suruasuisina ja ystävien saattamana. Kun Appius oli noussut tuomioistuimelle, uudisti Appiuksen kätyri väärät lauseensa tytön syntyperästä ja vaatimuksensa, että hänet annettaisiin hänelle. Tämä koetti ottaa kiinni Virginiaa, mutta ystävät asettuivat piiriin isän ja tyttären ympärille. Silloin Appius käski liktorinsa hajottamaan ihmisjoukon ja ottamaan tytön kiinni. Kansa hajautui ja tyttö seisoi jätettynä yksin. Kun Virginius ei enää nähnyt mitään keinoa pelastautua, pyysi hän Appiukselta lupaa kysyä ennen tytöstä eroamistansa hänen läsnä ollessaan hänen imettäjältänsä asian oikeaa laitaa, jotta voisi hyvillänsä erota tytöstä, ellei hän olisikaan hänen oikea isänsä. Vietyään tyttärensä vähän syrjemmäksi tempasi Virginius puukkonsa ja pisti häntä sillä rintaan, sanoen: "Ainoastaan tällä tavalla voin pelastaa sinun kunniasi, lapseni." Sitten, kääntyen Appiuksen puoleen, lausui hän: "Tällä verellä vihin minä sinut manalan jumalille." Puukko kädessä tunkeutui hän väkijoukon läpi pois leiriinsä. Icilius näytti veristä ruumista kansalle ja kehotti kaikkia kansalaisia nousemaan decemvirejä vastaan. Appiuksen liktorit voitettiin ja hän itse pakeni asuntoonsa. Kansa vaelsi Pyhälle vuorelle eikä ennen palannut, kuin senaatti määräsi, että decemvirein piti luopua virastaan ja konsulien jälleen ryhtymän hallitsemaan entiseen tapaan. Appius Claudius vedettiin oikeuden eteen ja heitettiin vankeuteen, jossa hän itse surmasi itsensä.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Sjögren, Otto: ”Vanha ja Keski-aika”, Historiallinen lukukirja. WSOY, 1888. Teoksen verkkoversio.
Tämä antiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.