David Dencik

ruotsalais-tanskalainen näyttelijä

Karl David Sebastian Dencik (s. 31. lokakuuta 1974 Tukholma) on ruotsalais-tanskalainen näyttelijä, joka on esiintynyt paitsi pohjoismaisissa myös englanninkielisissä tuotannoissa.

David Dencik vuonna 2014.

Dencik vietti nuoruutensa Tanskassa ja Brasiliassa. Muutettuaan takaisin Ruotsiin hän opiskeli Tukholman teatterikorkeakoulussa. Hän teki läpimurtonsa vuonna 2005 televisiosarjassa Lasermannen, joka kertoo sarjamurhaaja John Ausoniuksesta. Sittemmin hänet on nähty muun muassa sarjoissa Top of the Lake ja Chernobyl. Hänen tunnetuimpiin kansainvälisiin elokuvarooleihinsa kuuluvat Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja, The Girl with the Dragon Tattoo ja Regression sekä 007 No Time to Die. Vuonna 2019 sai ensi-iltansa ruotsalainen elokuva Quick, jossa Dencik esittää Thomas Quickia, oletettua sarjamurhaajaa, ja hänelle myönnettiin roolista Guldbagge-palkinto.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.