Dark Matter (televisiosarja)
Dark Matter on kanadalainen science fiction -televisiosarja, jonka loivat Joseph Mallozzi ja Paul Mullie. Sarja perustuu samannimiseen sarjakuvaan.
Dark Matter | |
---|---|
Tyyli | avaruusooppera |
Kestoaika | 43 min. |
Luoja(t) |
|
Pääosissa | |
Alkuperämaa | Kanada |
Alkuperäiskieli | englanti |
Verkko |
![]() ![]() |
Esitetty | 12. kesäkuuta 2015 – 25. elokuuta 2017 |
Tuotantokausia | 3 |
Jaksoja | 39 |
Tuotanto | |
Vastaava(t) tuottaja(t) |
|
Säveltäjä(t) | Benjamin Pinkerton |
Tuotantoyhtiö(t) |
|
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb |
Ensimmäisen tuotantokauden esittäminen alkoi Syfyn kanavalla kesäkuussa 2015.[2] Toinen kausi esitettiin vuoden 2016 aikana[3] ja kolmas kausi vuoden 2017 aikana.[4][5]
Syfy päätti lopettaa sarjan syyskuussa 2017.[6] Tämä herätti fanien keskuudessa paljon suuttumusta muun muassa Syfyn Twitter-tilillä[7][8][9], sillä sarjan suosio ja katsojaluvut eivät antaneet ymmärrettävää syytä sarjan lopettamiseen.[10]
Juoni muokkaa
Avaruusalus Razan miehistö herää aluksella ilman muistikuvaa keitä he ovat. He nimeävät itsensä numeroin yhdestä kuuteen ja alkavat selvittää omia tarinoitaan yhdessä aluksen androidin kanssa.
Näyttelijät muokkaa
Marc Bendavid | … | Yksi / Jace Corso / Derrick Moss |
Melissa O’Neil | … | Kaksi / Rebecca / Portia Lin |
Anthony Lemke | … | Kolme / Marcus Boone / Titch |
Alex Mallari Jr. | … | Neljä / Ryo Tetsuda / Ryo Ishida |
Jodelle Ferland | … | Viisi / Das / Emily Kolburn |
Roger Cross | … | Kuusi / Griffin Jones / Lt. Kal Varrick |
Zoie Palmer | … | Androidi / Suki / Tr. Irena Shaw |
Shaun Sipos | … | Devon Taltherd |
Melanie Liburd | … | Nyx Harper |
Tuotanto muokkaa
Sarjan kuvaukset aloitettiin Torontossa 9. tammikuuta 2015.[11] Toisen kauden kuvaukset aloitettiin 9. joulukuuta 2015 ja kolmannen kauden 18. marraskuuta 2016.[12][13]
Tuotantokaudet muokkaa
Kausi | Jaksot | Ensiesitys | ||
---|---|---|---|---|
Avausjakso | Päätösjakso | |||
1 | 13 | 12. kesäkuuta 2015 | 28. elokuuta 2015 | |
2 | 13 | 1. heinäkuuta 2016 | 16. syyskuuta 2016 | |
3 | 13 | 9. kesäkuuta 2017 | 25. elokuuta 2017 |
Arvostelut muokkaa
Rotten Tomatoesin 12 arvostelijaa antoivat sarjalle arvosanaksi 58 %, kun sivuston käyttäjät antoivat arvosanaksi 88 %.[14] Metacritic antoi sarjalle pisteet 58/100.[15]
Lähteet muokkaa
- ↑ All-New Sci-Fi Series DARK MATTER Exerts Its Gravitational Pull, June 12 on Space 20.5.2015. BellMedia.ca. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
- ↑ Bridget Liszewski: Dark Matter Premiere Dates Set 20.5.2015. thetvjunkies.com. Arkistoitu 26.6.2015. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
- ↑ Ryan Schwartz: Killjoys, Dark Matter Get Season 2 Premiere Dates at Syfy 29.4.2016. TVline. Arkistoitu 19.8.2016. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
- ↑ Denise Petski: ‘Killjoys’ & ‘Dark Matter’ Renewed For Third Season By Syfy 1.9.2016. Deadline. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
- ↑ Alex Gilyadov: Syfy Sets Summer Premiere Dates for Sharknado 5, Dark Matter, Killjoys, Wynonna Earp and More IGN. 7.4.2017. Viitattu 12.8.2017. (englanniksi)
- ↑ Joe Otterson: ‘Dark Matter’ Canceled at Syfy After Three Seasons Variety. 1.9.2017. Viitattu 2.9.2017. (englanniksi)
- ↑ SYFY: Don’t take Emilia’s retching noises personally, Kit. #GameOfThrones https://cards.twitter.com/cards/18ce54gmqu9/4qkdh … @SYFY. 2.9.2017. Viitattu 2.9.2017.
- ↑ SYFY: Happy #LaborDayWeekend! Hope you're free because we already made plans for you.pic.twitter.com/nZwJsu9JgF @SYFY. 2.9.2017. Viitattu 2.9.2017.
- ↑ SYFY: We did our geeky homework so you don’t have to. #ItsAFanThing Watch out: The lists are here. #SYFY25 pic.twitter.com/f7kB03Lph6 @SYFY. 1.9.2017. Viitattu 2.9.2017.
- ↑ Syfy TV Show Ratings (updated 8/28/17) - canceled TV shows - TV Series Finale canceled TV shows - TV Series Finale. 28.8.2017. Viitattu 3.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Joseph Mallozzi: January 9, 2015: Dark Matter, Episode #101, Production Day One! 9.1.2015. josephmallozzi.wordpress.com. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
- ↑ Joseph Mallozzi: December 9, 2015: Production begins on Dark Matter season 2! 9.12.2015. josephmallozzi.wordpress.com. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
- ↑ Joseph Mallozzi: November 18, 2016: Dark Matter Season 3 – Day 1 of 91! 18.11.2015. josephmallozzi.wordpress.com. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
- ↑ Dark Matter: Season 1 2015. RottenTomatoes. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
- ↑ Dark Matter : Season 1 8.12.2016. MetaCritic. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Dark Matter Syfyn sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Dark Matter Spacen sivulla (englanniksi)
- Dark Matter Internet Movie Databasessa. (englanniksi)