Daniel Romanovitš
Daniel Romanovitš (ukr. Данило Романович, Данило Галицький); (1201–1264 Chelmno, nyk. Puola) oli Galitsian ja Volynian ruhtinas sekä Kiovan Rusin suuriruhtinas vuosina 1205–1264. Hän oli eräs vaikutusvaltaisimmista ja voimakkaimmista ruhtinaista itäisessä Keski-Euroopassa. [1][2]
Ukrainassa hänestä käytetään nimeä Daniel Galitsialainen.
Suku
muokkaaDaniel Romanovitš oli Galitsian ja Volynian yhdistäneen Roman II:n[1] ja tämän toisen puolison Bysantin prinsessa Anna-Euphrosyne Angelinan (k. 1253) vanhempi poika. Hänen äidinisänsä oli Bysantin keisari Isaak II Angelos ja äidinäitinsä keisarinna Irene Palaiologina. Hänen nuorempi veljensä oli Vladimir-Volynskin ruhtinas Vasilo Romanovitš[3] ja hänellä oli kaksi sisarpuolta Fjodora ja Maria/Jelena sekä sisar Salomea.
Ruhtinas
muokkaaHän oli isänsä kuollessa taistelussa puolalaisia vastaan vuonna 1205 vasta neljävuotias. Hänen äitinsä toimi hänen sijaishallitsijanaan vuosina 1205−1214.[2]
Maanpako
muokkaaVuonna 1206 poliittisen tilanteen pahenemisen ja useiden uusien Galitsian valtaistuimen tavoittelijoiden ilmaantumisen seurauksena Daniel, hänen äitinsä ja veljensä Vasilkon oli paettava Vladimir-Volynskiin ja pian kokonaan poistumaan Venäjän alueelta. Vuodesta 1207 lähtien Daniel oli Unkarin kuningas Andreas II:n hovissa, jonka avulla hän onnistui vuonna 1210 tai 1211 saamaan takaisin Galitsian valtaistuimen hyödyntämällä kansan tyytymättömyyttä Tšernigovin ruhtinaitten, Igorevitšien eli Jaroslav Vladimirovitš Osmomyslin pojanpoikien hallintoon. Danielin jälkeen hänen äitinsä Anna saapui Galitsiaan, mikä aiheutti tyytymättömyyttä kaupunkilaisten keskuudessa, ja vuonna 1212 nuori ruhtinas ja hänen äitinsä joutuivat jälleen pakenemaan Unkariin. Vuonna 1213 Unkari kuningas tuki Volodislav Kormiltšitšia taistelussa Galitsian valtaistuimesta ja vastauksena tähän Daniel ja hänen äitinsä lähtivät Unkarista, hyväksyivät Vähä-Puolan ruhtinas Leszek Valkoisen holhouksen ja asettuivat yhdessä Vasilko Romanovitsin kanssa Kamenetsin kaupunkiin.[2]
Daniel alkoi pyrkiä valtaan vuonna 1221, ja onnistui saamaan Galitsian haltuunsa vasta vuonna 1238.[4] Sen jälkeen hän suuntasi huomionsa alueensa vaurastumiseen, siirtolaisten houkuttelemiseksi asettumaan sinne, kaupunkien kuten Lviv ja Chełmno rakennuttamiseen, sekä kukoistavan kaupankäynnin kehittymisen ja sen kulun edistämiseen maittensa kautta.[1]
Daniel osallistui vuonna 1223 ensimmäiseen mongolijoukkojen Kiovan Rusin alueelle tekemään Kaltšikjoen taisteluun kumaanikaani Köthenin pyynnöstä, jossa hän ylitti joukkoineen joen ensimmäisenä ja taisteli sen keskellä. Mongolien pääjoukkojen liityttyä taisteluun Daniel ja Galitsian ruhtinas Mstislav 'Urhea' Udaloi Mstislavitš onnistuivat irtautumaan takaa-ajosta. Daniel pysähtyi ja joi joesta, vasta sen jälkeen "hän tunsi haavan ruumiissaan".[5] Rusin armeijan kahta muuta pääosaa, Tšernigovin joukkoja mongolit jahtasivat Dneprille asti, ja Kiovan joukot joutuivat jäämään Katšikjoen linnoitettuun leiriin.
Valtaantulo
muokkaaVuonna 1239 hän otti vallan Kiovassa.[6] Mongolit alistivat hänet valtaansa vuonna 1242. Päästäkseen heistä eroon hän yritti liittoutua muiden lähiseudun ylimysten kanssa, mutta ei saanut näiltä sotilaallista tukea.[4]
Mongolien vuosina 1240–1241 tekemien hyökkäysten jälkeen Daniel joutui tunnustamaan Batu-kaanin ylivallan. Huolimatta tunnustetusta uskollisuudestaan kaania kohtaan, hän loi läheiset suhteet länsinaapureihinsa toivoen näin saavansa liittolaisia, jotka tukisivat hänen yritystään kaataa mongolihallinto. Edistääkseen tätä suunnitelmaa hän naitti poikansa Unkarin, Itävallan ja Liettuan hallitsijasukuihin ja lupasi tunnustaa paavin valtakuntansa kirkon pääksi.[1]
Sotilaallista apua ei kuitenkaan saatu, ja vuonna 1256 Daniel aloitti oman sotansa ja ajoi mongolit pois Volyniasta noin vuonna 1257. Mutta vuonna 1260 toinen mongolijoukko saapui Volyniaan ja pakotti Danielin tuhoamaan linnoitukset, joita hän oli rakennuttanut suurimpiin kaupunkeihin. Hyökkääjät vetäytyivät, mutta vahvistivat valtaansa jättämällä hallintovirkamiehiä keräämään veroja ja värväämään sotilaita. Luovuttuaan vastarintasuunnitelmista Daniel eli loppuelämänsä tottelevaisena, joskin vastahakoisena Batu-kaanin vasallina.[1]
Daniel Romanovitš oli taitava hallitsija. Hän yhdisti nykyisen Ukrainan länsiosat joksikin aikaa. Hän perusti useita kaupunkeja kuten Lvivin ja Holmin. Hän uudisti sotavoimia ja loi jalkaväkijoukot, jotka perustuivat talonpoikien asevelvollisuteen. Hänen aikanaan Ukrainan kulttuuri sai vaikutteita läntisestä Euroopasta.[6]
Avioliitot ja jälkeläiset
muokkaaEnsimmäinen puoliso oli vuonna 1218 Novgorodin prinsessa Anna (k. 1252 ennen), joka oli Toropetskin ja Galitsian ruhtinas Mstislav 'Urhea' Udaloi Mstislavitšin tytär.[3]
Toinen puoliso ennen vuotta 1252 oli nimeltä tuntematon Liettuan kuningas Mindaugasin veljentytär.
Lapset:
- Iraklii (Heraclius) Danilovitš (k. n. 1223–1240 mennessä)
- Leo I Galitsian ruhtinas (n. 1228–n. 1301), Belzin ruhtinas 1245–1264, Peremyslin ruhtinas 1264–1269, Halytšin ruhtinas 1269–1301, Galitsian ja Volynian ruhtinas 1293–1301; siirsi pääkaupunkinsa Halytšista vastaperustettuun Lvivin kaupunkiin (Lwów, Lemberg), avioitui 1257 Constantian, Unkarin kuningas Béla IV:n ja bysanttilaisen prinsessa Maria Laskariksen tyttären kanssa; heille syntyi kolme lasta
- Roman II Danilovitš (n. 1230– n. 1261), Mustan Rutenian (lat. Ruthenia Nigra), Navahrudakin sekä Slonimin ruhtinas 1255? – 1260?, avioitui 1252 Itävallan herttuatar Gertrud von Babenbergin kanssa ja heille syntyi tytär Maria Romanovna, Roman hylkäsi puolisonsa ja lapsensa 1253 ja palasi Wienistä Kiovaan
- Mstislav Danilovitš (k. 1300 jälkeen), Lutskin ruhtinas 1265–1289, Volynian ruhtinas 1289–1300
- Shvarn (Shvarno, Švarnas, Ioann); (k. 1269), Liettuan suuriruhtinas 1264–1267 (1268–1269?), Chełmnon ruhtinas 1264–1269. Avioitui Liettuan kuningas Mindaugasin tyttären kanssa.
- Perejaslava (k. 12. huhtikuuta 1283), avioitui noin 1248 Masovian ruhtinas Siemowit I:n kanssa
- Justinia Anastasia Danilovna (k. n. 1277), avioitui 1250/1251 Vladimir-Suzdalin suuriruhtinas Andrei II:n kanssa
- Sofia Danijelevna, avioitui 1259 Schwarzburg-Blankenburgin kreivi Heinrich V:n kanssa; he olivat Reuß-suvun kantavanhemmat
Perintö
muokkaa
Daniel Romanovitšille pystytettiin muistomerkki vuonna 1998 Halytšin kaupunkiin.[7] Vuonna 2001 Danielin ratsastajapatsas paljastettiin Lvivissä hänen syntymänsä 800 vuotisjuhlan muistoksi.[8]
Ukrainan parlamentti (Verkhovna Rada) antoi 7. syyskuuta 2011 päätöslauselman "Rusenian ja Ukrainan ensimmäisen kuninkaan Daniel Galitsialaisen syntymän 810-vuotispäivän juhlistamisesta".[9] Vuonna 2012 Lvivin kaupungin päälentokenttä nimettiin suuriruhtinaan kunniaksi Lviv Danylo Halytskyin kansainväliseksi lentoasemaksi.[10]
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d e Daniel Romanovich | Prince of Ruthenia, Grand Prince of Kiev | Britannica www.britannica.com. Viitattu 28.3.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c ДАНИИЛ РОМАНОВИЧ • Большая российская энциклопедия - электронная версия old.bigenc.ru. Viitattu 28.3.2025.
- ↑ a b ЭСБЕ/Даниил Романович — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 28.3.2025. (venäjäksi)
- ↑ a b Daniel Romanovich Encyclopedia Britannica. Viitattu 25.2.2023.
- ↑ Русские летописи. Галицко Волынская летопись Ипатьевский список 13 век web.archive.org. 16.3.2009. Viitattu 18.4.2025.
- ↑ a b Pavlo Hrytsak: Danylo Romanovych Encyclopedia of Ukraine. 1984. Viitattu 25.2.2023.
- ↑ Пам’ятник королю Данилу Галицькому — Галич - Галицька міська рада web.archive.org. 4.11.2014. Viitattu 18.4.2025.
- ↑ Gypsowy Zi Lwowa: Пам'ятник Данилу Галицькому, або монумент до дня народження • Фотографії старого Львова Фотографії старого Львова. 18.5.2015. Viitattu 18.4.2025. (ukrainaksi)
- ↑ Про відзначення 810-річчя з дня народження першого короля Русі-України Данила Галицького Офіційний вебпортал парламенту України. Viitattu 18.4.2025. (ukrainaksi)
- ↑ Zaxid.net: Аеропорт «Львів» офіційно отримав нову назву ZAXID.NET. 7.2.2012. Viitattu 18.4.2025. (ukrainaksi)
|
Edeltäjä: Mikael II |
Kiovan suuriruhtinas 1205–1264 |
Seuraaja: Leo I, Galitsian ruhtinas, Kiovan Rus hajaantui Kultaisen ordan vaikutuksesta |
