Damon (m.kreik. Δάμων, Dāmōn) ja Pythias (Πυθίας, tai Fintias, Φιντίας, lat. Phintias) (400-luku eaa.) olivat kummatkin Pythagoraan oppilaita. Kreikkalaisessa mytologiassa heidän legendastaan on tullut ystävyyssuhteessa vallitsevan luottamuksen ja lojaliteetin symboli.

Legenda muokkaa

Legendan mukaan Pythias ja hänen ystävänsä Damon matkustivat kummatkin Syrakusaan. Pythias sai syytteen juonittelusta Syrakusan kuningasta, Dionysios I:stä vastaan. Rangaistuksena hänet määrättiin kuolemaan. Pythias hyväksyi rangaistuksen, mutta pyysi päästä käymään kerran kotona, että voisi järjestellä asiansa ja hyvästellä perheensä. Dionysios ei halunnut mennä lankaan ja kieltäytyi, sillä hän oli varma, että Pythias pakenisi eikä palaisi koskaan. Damon riskeerasi oman vapautensa ja tarjoutui jäämään pantiksi, kunnes Pythias palaisi. Dionysios hyväksyi tarjouksen sillä ehdolla, että jos Pythias ei palaa, Damon kuolee hänen sijastaan. Damon hyväksyi tämän. Pythias vapautettiin.

Dionysios oli varma, että Pythias ei koskaan palaisi, ja sinä päivänä kun tämän oli tarkoitus palata, Dionysios valmistautui teloittamaan Damonin. Pythias palasi juuri kun Damonia oltiin teloittamassa. Pythias pyysi ystävältään anteeksi myöhästymistään, ja kertoi, kuinka merirosvot olivat kaapanneet laivan sen ollessa matkalla kohti Syrakusaan, ja hänet heitettiin mereen. Dionysios kuunteli, kun Pythias kertoi, kuinka hän ui rantaan ja hankkiutui Syrakusaan niin nopeasti kuin mahdollista, saapuen perille juuri viime hetkellä.

Dionysios oli niin otettu ystävysten välisestä luottamuksesta ja lojaliteetista, että hän vapautti sekä Damonin että Pythiaksen, ja pyysi heitä jäämään hoviinsa.

Muita versioita muokkaa

Useat antiikin ajan kirjailijat ovat kertoneet legendan, mukaan lukien Cicero, Diodoros, Hyginus ja Polyainos. Yksityiskohdat jotka eroavat ovat:

  • kumpi ystävistä oli alun perin tuomittu kuolemaan
  • syy kuolemantuomioon
  • syy päästä vapaaksi joksikin aikaa
  • odotuksen kesto
  • syy paluun viivästymiseen
  • suostuivatko Damon ja Pythias lopussa Dionysioksen ystäviksi

Aiheesta muualla muokkaa

  • Fieser, James & Dowden, Bradley (toim.): Damon The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)