Dafina Zeqiri

Dafina Zeqiri (syntynyt 14. huhtikuuta 1989 Varberg, Ruotsi), lempinimeltään myös Duffy'e on kosovolainen laulaja, tanssija sekä tekstikirjoittaja. Hän tuli tunnetuksi vuonna 2007 osallistuttuaan "Polifest"-festivaaliin kappaleella "Rrall e Permall". Dafinalla on 2 julkaistua albumia: "KnockDown" (2008) ja "Just Me" (2011).

UraMuokkaa

Dafina kiinnostui musiikista nuorena. Hän aloitti kirjoittamalla tekstejä, ja nytmilloin? Dafina on yksi suosituimpia ja menestyneimpiä artisteja Kosovossa. Ensimmäinen esiintyminen oli "Polifest"-nimisessä festivaalissa, jossa hän voitti kappaleellaan "Rrall e përmall". Siitä hänen uransa lähti alkuun.

Vuonna 2008 Dafina osallistui taas "Polifest"-festivaaliin ja voitti sen toisen kerran peräkkäin kappaleellaan "Adios". Vähän ajan päästä hän julkaisi ensimmäisen albuminsa "KnockDown" ja saman nimisen kappaleen. Levy menestyi hyvin, ja monista kappaleista tuli hittejä. Samana vuonna hän osallistui "Kënga Magjike" festivaaliin Albaniassa kappaleella "Bateritë" ja sai Parhaan Uuden Artistin-palkinnon. Kappaleesta tuli hitti.

Vuosi 2009 oli Dafinalle vielä menestyksekkäämpi. Hän aloitti vuoden kahdella yhteistyöllä: "La Vida Loca" Bleron ja F-Kayn kanssa sekä "Shum Nalt" 2po2 ja Capital T:n kanssa. Molemmat olivat kesän suurimpia hittejä. Toukokuussa hän voitti "Best RnB"-palkinnon Top Festissä Albaniassa kappaleellaan "Dua qe ta di". Näin hänen suosionsa kasvoi lisää sekä Kosovossa että Albaniassa. Kesällä hän julkaisi uuden singlen "Shumë Larg", jolle hän myös teki videon. Syyskuussa hän osallistui kolmannen kerran peräkkäin "Polifest"-festivaaliin ja voitti kappaleellaan "Amazing Girl". Kappaleesta tuli välittömästi suuri hitti, ja sitä pidetään edelleen yhtenä parhaimmista Dafinan kappaleista. Se oli kuunnelluimpia kappaleita radiossa ja toivotuimpia kappaleita televisiossa. Hän teki vähän myöhemmin kappaleelle videon ja voitti myöhemmin vuonna 2010 "Video Fest"-gaalassa 5 palkintoa (mm. Best of All) "Amazing Girl"-kappaleella.

Vuonna 2010 Dafina matkusti Australiaan toteuttaakseen kappaleen "Rock This Club", jonka on tuottanut Shaneal. Sille kuvattiin myös video Australiassa. Hän julkaisi vähän myöhemmin singlenä kappaleensa "Quni i Mamas". Elokuussa Dafina ilmestyy kappaleella "Vibe" yhteistyönä 2po2 ja Tunan kanssa. Kappale julkaistiin samalla videon kanssa, ja siitä tuli loppukesän suurimpia hittejä. 3 päivää ennen vuoden 2010 loppua Dafina julkaisi kappaleensa "Pom Pëlqen" yhteistyönä Ledrin kanssa. Kappale ilmestyi myös videon kanssa ja siitä tuli välittömästi hitti.

Vuonna 2011 "Pom Pëlqen" jatkoi suosiotaan, ja seuraavaksi ilmestyi kappale "Dangerously in Love", kappale jonka Dafina on tehnyt itse. Se oli Dafinan toinen kappale, jonka video kuvattiin Australiassa. Lokakuussa Dafina julkaisi kappaleen "My Swag". Kappale oli erilainen kuin aikaisemmat kappaleet, ja tällekin kappaleelle tehtiin video. Joulukuussa ilmestyy singlenä kappale "Ti me Thuaj" ja puolessa välissä kappale "Supernova", jonka video kuvattiin Ruotsissa. Vähän ennen vuoden 2011 loppua ilmestyi Dafinan toinen albumi "Just Me", joka sisälsi kaikki vuonna 2011 julkaistut kappaleet, uusia kappaleita sekä bonus kappaleina kaikki aikaisemmat hitit.

AlbumitMuokkaa

KnockDown (2008)

1. Adios

2. Hot Shorts (feat Lyrical Son)

3. Harrimi i Dashurisë

4. Just Me

5. Ka Stop Ka Bllok

6. KnockDown (feat Hekuran Krasniqi)

7. Si Manushaqe (feat Genc Prelvukaj)

8. Meshkujt si ti

9. My Number (feat Etno Engjujt)

10. Rrall e Permall

11. Shoku i tij

12. Zi e Terr


Just Me (2011-2012)

1. Supernova

2. I want your love

3. Ti me Thuaj

4. D&G (feat Getoar Selimi)

5. Dangerously in Love

6. Tonight

7. Me Mungon

8. My Swag

9. Supernova (english version)

10. Pom Pëlqen (feat Ledri Vula)

11. Une Kjo Jam

Bonustracks

12. Amazing girl

13. Dua qe ta di

14. Dua qe ta di (remix)

15. Quni i Mamas

16. Rock this Club

17. Shume Larg

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • [1] Kotisivu
  • [2] Facebook-sivu
  • [3] Dafinan virallinen Twitter