Crossley ratings

Crossley ratings oli ensimmäinen radion kuuntelijalukumäärien tutkimiseen tarkoitettu järjestelmä. Se kehittiin mainostajien aloitteesta 1930-luvun alussa, ja nimensä se sai tutkimusten suorittajan Archibald Crossleyn mukaan. Kuuntelijaluvut selvitettiin soittamalla satunnaisesti 30 eri kaupungista valittuihin puhelinnumeroihin, ja kysymällä mitä vastaajat olivat kuunnelleet edellisenä päivänä. Crossley ratings oli käytössä 1940-luvun puoleenväliin, jolloin kehittyneemmät mittausjärjestelmät korvasivat sen. Näistä merkittävin oli C. E. Hooperin kehittämä Hooper ratings.

Rating-arvo määräytyi sen mukaan, miten suuri osa vastaanottimen haltijoista kuunteli tiettyä lähetystä. Jos esimerkiksi Yhdysvalloissa laskettiin olevan 100 miljoonaa radiovastaanotinta, ja näiden haltijoista 20 miljoonaa kuunteli samaa ohjelmaa, niin kyseisen ohjelman rating oli 20. Toisin sanoen yksi rating-piste vastasi miljoonaa kuulijaa. Arvoja voitiin laskea myös esimerkiksi kaupunki- tai aluekohtaisesti.

LähteetMuokkaa

Tämä radioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.