Cristian Marian Manea (s. 9. elokuuta 1997 Agigea) on romanialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja yleensä oikealla laidalla. Hän kuului kausina 2015–2020 kyproslaisen Apollon Limassolin omistukseen mutta pelasi lainalla Belgiassa ja Romaniassa. Syyskuussa 2020 hän siirtyi romanialaisen CFR Clujn omistukseen pelattuaan seurassa jo aiemmin lainasopimuksella. Hän on voittanut Clujssa viisi peräkkäistä liigamestaruutta vuosina 2018–2022.[1]

Cristian Manea maaottelussa Ruotsia vastaan maaliskuussa 2019.

Manea pelasi useissa Romanian nuorisomaajoukkueissa. Hän pelasi alle 21-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2019 välieriin yltäneen Romanian kaikki neljä ottelua alusta loppuun. Hän pelasi Romanian A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran toukokuussa 2014 ystävyysottelussa Albaniaa vastaan. Hän on pelannut A-maajoukkueessa elokuun 2022 loppuun mennessä 19 ottelua, joissa 16 kertaa avauskokoonpanossa. Hän on tehnyt A-maaotteluissaan kaksi maalia: kesäkuussa 2018 ystävyysottelussa Suomea vastaan ja syyskuussa 2021 MM-karsintaottelussa Liechtensteinia vastaan.[1]

Lähteet muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.