Cornelius Rost

Cornelius Rost (27. maaliskuuta 1919 – 18. lokakuuta 1983) oli Saksan armeijan eli Wehrmachtin yliluutnantti toisen maailmansodan aikana. Rost oli kotoisin Münchenistä.

Rost jäi neuvostojoukkojen vangiksi itärintamalla vuonna 1944. Seuraavana vuonna sotaoikeus tuomitsi hänet Moskovassa 25 vuodeksi pakkotyöhön Siperiaan. Hänet siirrettiin junalla Siperian Tsitaan 1 870 muun saksalaisen sotavangin kanssa, ja siirrettiin jalkaisin Dežnevinniemen työleirille Itä-Siperiaan lähelle Beringinsalmea. Vain 600 vankia oli hengissä kun he saapuivat perille leiriin loppuvuonna 1945. Heidän oli määrä raataa 25 vuotta lyijykaivoksessa.

Rost pakeni leiriltä ensimmäisen kerran vuonna 1947, mutta hän jäi kiinni. Toiseen pakoyritykseen hän sai apua vankilasairaalan saksalaiselta lääkäriltä, jolla oli valmis pakosuunnitelma ja siihen tarvittavat varusteet, mutta ei tarpeeksi terveyttä Siperian läpi kulkemiseen. Rostin onnistui paeta lokakuussa 1949 ja kulkemaan yli 14 000 kilometrin matkan Iraniin saakka. Marraskuussa 1952 hän pääsi Neuvostoliiton rajan yli Iraniin, jossa hänet kuitenkin vangittiin epäiltynä vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi. Hän tapasi lopulta sukulaisensa, joka ei ulkonäöltä kuitenkaan tunnistanut Rostia. Hän todisti henkilöllisyytensä selostamalla sukulaiselleen tietonsa suvun asioista. Rost pääsi takaisin Saksaan 1950-luvun alussa.

Saksalainen kirjailija Josef Martin Bauer haastatteli Rostia tämän kokemuksista ja julkaisi vuonna 1955 kirjan nimeltä So weit die Füße tragen (suom. Pako Siperiasta, WSOY 1956), jossa Rost esiintyy salanimellä Clemens Forell. Kirjasta on tehty elokuva (2001) ja TV-sarja (1959). Rost ei eläessään paljastanut henkilöllisyyttään peläten KGB:n kostoa. Hän kuoli Münchenissä 1983.