Colin McPhee (15. maaliskuuta 1900 Montreal7. tammikuuta 1964 Los Angeles) oli kanadalaissyntyinen säveltäjä ja etnomusikologi.[1][2]

Colin McPhee

McPhee valmistui Peabody-konservatoriosta Baltimoressa vuonna 1921. Hän opiskeli sävellystä ja pianonsoittoa myös Pariisissa ennen muuttamistaan New Yorkiin vuonna 1926.[1] Hänen opettajiensa joukossa oli Edgar Varèse.[3] McPhee saavutti suosiota säveltäjänä Kanadassa ja Yhdysvalloissa jo 1920-luvulla. Hän kiinnostui gamelanista kuultuaan vuonna 1931 Ranskassa tehtyjä äänityksiä Jaavan ja Balin gamelanorkesterien musiikista, joka siihen aikaan oli länsimaissa varsin tuntematonta. McPhee muutti vaimonsa, antropologi Jane Belon kanssa Balille.[2] Pariskunta vietti siellä suuren osan 1930-luvusta.[1] McPhee opiskeli ensimmäisenä länsimaalaisena balilaista musiikkia balilaisten opettajien johdolla ja soitti eri instrumentteja balilaisissa gamelanorkestereissa.[2] McPhee palasi Yhdysvaltoihin ja asettui New Yorkiin vuonna 1939. Hän vietti siellä suurimman osan seuraavista kahdesta vuosikymmenestä säveltäen sekä balilaisvaikutteista musiikkia että uusklassistisia teoksia[2]. Vuosina 1960–1963 McPhee työskenteli etnomusikologian professorina Kalifornian yliopistossa, Los Angelesissa.[1]

McPheen tunnetuin balilaisvaikutteinen sävellys on Tabuh-Tabuhan (1936), jonka hän sävelsi Meksikossa, jossa vieraili Carlos Chávezin kutsumana. McPhee laati Balin musiikista kirjan Music in Bali. Hän kuvaili myös Balilla viettämäänsä aikaa kirjassa A House in Bali.[2] Omien alkuperäisten balilaisvaikutteisten teostensa ohella McPhee teki balilaisesta musiikista sovituksia kahdelle pianolle.[3] McPhee adoptoi vuonna 1934 Balilla 8-vuotiaan Samphi-pojan, joka vuonna 1952 kiersi Yhdysvalloissa balilaisen yhtyeen kanssa tanssijana. Vuonna 1954 Samphi löydettiin kuoliaaksi kuristettuna joesta Balilla.[2]

McPhee kuoli kirroosiin[4] Kalifornian yliopiston (Los Angeles) lääketieteellisessä keskuksessa vuonna 1964.[2] McPhee oli homo, ja hänen avioliittonsa Jane Belon kanssa oli päättynyt eroon jo vuonna 1938.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Colin McPhee musical manuscripts Online Archive of California, viitattu 20.2.2024 (englanniksi)
  2. a b c d e f g Colin McPhee, Composer, Dies The New York Times 8.1.1964, viitattu 20.2.2024 (englanniksi)
  3. a b Balinese Ceremonial Music LA Phil, viitattu 20.2.2024 (englanniksi)
  4. a b Colin McPhee Matt & Andrej Koymasky 3.8.2004, viitattu 20.2.2024 (englanniksi)