Cochise

Cochise (K´uu-ch´ishn 1812 – 8. heinäkuuta 1874) oli chiricahua-apassien johtaja, ja Geronimon ohella yksi tunnetuimmista apassipäälliköistä. Cochisen valtakausi ajoittui suurimmalta osaltaan 1860-luvulle, jolloin hän johti sotureitaan sodassa yhdysvaltalaisia ja meksikolaisia vastaan. Aikalaiskertomusten mukaan Cochise oli kookas ja leveäharteinen mies, jolla oli luontaista auktoriteettia. 1870-luvun alussa hän suostui Yhdysvaltain rauhanehtoihin ja johti heimonsa intiaanireservaattiin, jossa menehtyi vuonna 1874.

Cochise
Pronssista veistetty Cochisen pää.
Henkilötiedot
Syntynyt	noin 1805 Chiricahuan maaseutu, Uusi-Espanja
Kuollut	8. kesäkuuta 1874 New Mexico
Sotilashenkilö
Palvelusvuodet	1861–1872
Taistelut ja sodat	Lounaisten alueiden intiaanisodissa 1860–1870-luvuilla Meksikoa ja Yhdysvaltoja vastaan
Sotilasarvo	sotajohtaja
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Historia

Ensitapaaminen amerikkalaisten kanssa

Kun amerikkalaiset sotilaat tulivat Arizonaan vuonna 1856 Cochise toivotti heidät tervetulleiksi ja antoi näille luvan kulkea Kaliforniaan chiricahua-maan läpi. Lisäksi Cochise oli valmis auttamaan Butterfield Overland Mailin-postivaunuaseman perustamisessa kansansa maille Apassisolaan (Apache Pass). Lähistön chiricahuat osallistuivat aseman rakennustöihin tuomalla mukanaan puutavaraa. Myös Cochise vieraili asemalla ja ystävystyi paikan asiamiehen ja joidenkin rahtaajien kanssa.

Lokakuussa 1860 amerikkalaisten ja chiricahuoiden ystävälliset välit tulehtuivat, kun apassit sieppasivat erään uudisasukkaan lapsen. Cochise ei ollut asiasta tietoinen saadessaan kutsun saapua neuvottelemaan Apassisolan asemalle. Rajaseudulle hiljattain saapunut kokematon luutnantti George N.Bascom syytti Cochisea ryöstöretkestä, jonka todellisuudessa olivat tehneet Gilajoelta tulleet coyotero-apassit. Tapahtumaa seuranneessa pidätystilanteessa Cochise pääsi pakoon, mutta hänen mukanaan olleet chiricahuat vangittiin.

Hyökkäykset alkavat

Tapauksen jälkeen Cochise keräsi soturinsa ja liittyi appensa Mangas Coloradasin joukkoihin amerikkalaisia vastaan. Coloradas oli jo edellisillä vuosikymmenillä osoittanut kyvykkyytensä maittensa periksiantamattomana puolustajana ja tuhonnut meksikolaisten asutukset. Jouduttuaan ilman syytä amerikkalaisten kaivosmiesten ruoskittavaksi Coloradas oli haavoistaan toivuttuaan aloittanut laajamittaisen sodan yhdysvaltalaisia vastaan.

Vuoden 1861 aikana Yhdysvaltain linnakkeet, maatilat ja postivaunuasemat joutuivat Arizonan ja New Mexicon alueilla apassien jatkuvien hyökkäysten kohteiksi. Arizonan kaupungeista vähimmin menetyksin selvisi Tucson. Vuonna 1861 alkanut Yhdysvaltain sisällissota vei sotilaita itäisimmille taistelukentille ja helpotti apassien vastarintaa amerikkalaisia vastaan. Cochisen ja Coloradasin lisäksi myös monet muut apassien johtajat toivat omia ryhmiään mukaan hyökkäyksiin. Toisinaan joku näistä ryhmistä liittyi Cochisen ja Coloradasin joukkoihin, mutta yhdistymiset olivat hetkellisiä ilman pitkäaikaista yhteistä sotarintamaa. Coloradasin kuollessa vartiomiesten luoteihin tammikuussa 1863, nousi Cochisen rinnalle uusia päälliköitä, joista tunnetuimmat olivat Victorio ja myöhemmin suureen maineeseen noussut Geronimo.

Cochise sotureineen käytti piilopaikkanaan Arizonan Lohikäärmevuoria.

Mangas Coloradasin kuoleman jälkeen kului monia vuosia niin ettei Cochise vastannut valkoisten rauhantunnusteluihin. Apassit pysyivät vuoristoissa riittävän etäällä Yhdysvaltain linnakkeista ja asutuksesta. Vuonna 1870 apassien ryöstöretket lisääntyivät uudelleen. Niistä syytettiin yleisesti Cochisea, joka oli amerikkalaisten parhaiten tuntema päällikkö. Vuotta myöhemmin Cochisea houkuteltiin vierailulle Washingtoniin. Samoin hänen tapaamisestaan oli kiinnostunut kenraali George Crook, joka samana vuonna otti komentoonsa Arizonan sotilasalueen. Löytääkseen Cochisen piilopaikan Crook lähetti viisi ratsuväkikomppaniaa Meksikon Chiricahuavuoristoon. Cochise onnistui välttämään Crookin etsintäjoukot ja ilmoittautui myöhemmin itse kenraali Gordon Grangerille Canada Alamosassa New Mexicossa. Kun Cochise sai kuulla, että osa chiricahuoista lähetetään Fort Tularosaan New Mexicoon, hän pakeni ryhmänsä kanssa takaisin piilopaikkaansa Lohikäärmevuorille (Dragon Mountains).

Rauhansopimus

Lopullinen rauha solmittiin kenraali Oliver O. Howardin saapuessa Washingtonista tapamaamaan Cochisea tämän pyynnöstä. Howard vietti 11 päivää Cochisen leirissä ja ihastui vierailunsa aikana chiricahua-naisiin ja lapsiin.

Neuvottelujen aikana Cochise antoi lupauksensa siitä, ettei johtaisi tulevaisuudessa ainuttakaan ryöstöretkeä amerikkalaisten asutuksille. Vastineeksi hän sai Howardilta lupauksen, että chiricahuat saavat jäädä asumaan perinteisille mailleen Chiricahua-vuoristoon. Myöhemmin syksyllä 1873 Cochise johti kansansa reservaattiin, joka oli osoitettu chiricahuoille. Hänen 200 seuraajansa ryhmään liittyi 600 chiricahuaa.

Keväällä 1874 Cochise sairastui tautiin, joka kuihdutti nopeasti hänen vartalonsa. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän menehtyi intiaanireservaatissa New Mexicossa. Ennen kuolemaansa Cochise kutsui heimonsa päämiehet luokseen ja teki pojastaan Tazasta itselleen seuraajan.

Kuvauksia Cochisesta

Cochise oli pidempi kuin useimmat apassit. Hänet kuvattiin leveähartiaiseksi ja voimakasrakenteiseksi mieheksi, jolla oli älykäs katse, suora nenä ja paksut mustat hiukset. Amerikkalaiset, jotka joutuivat tekemisiin Cochisen kanssa sanoivat hänen olevan käytökseltään hyvätapainen ja olemukseltaan erittäin siisti ja puhdas.

Cochisen piirikunta (Cochise County) Arizonassa on nimetty hänen mukaansa.

Lähteet

• Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku: "Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia)" Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
• Brown, Dee: Bury My Heart at Wounded Knee, Vintage Books 1991. ISBN 9780099526407
• Debo, Angio: Geronimo: The Man, His Time, His Place, Univ of Oklahoma Press, 1982.ISBN 978-0806118284 (englanniksi)
• Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset, s. 120-121. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9
• Ricky, Donald: Indians of Arizona: Past and Present, Somerset Pubs, 1999. ISBN 978-0403098637