Club Erotica oli vuosina 1986-1992 toimineen televisiokanava Kolmoskanavan ohjelmakokonaisuus, jossa esitettiin eroottisia (pääosin softcore-genren) elokuvia ja televisio-ohjelmia. Ohjelmakokonaisuutta esitettiin kesäkausina (kesä-, heinä- ja elokuussa) vuosina 1990–1992 tiistai- ja perjantai-iltaisin.

Club Erotica
Tyyli eroottiset televisiosarjat ja elokuvat
Alkuperämaa Suomi
Verkko Kolmoskanava
Esitetty kesäkuu 1990 – elokuu 1992 (kesä-, heinä- ja elokuu)

Esimerkiksi ensimmäisenä vuonna (1990) Kolmoskanava esitti Club Erotica -ohjelmapaikalla kaksitoista pitkää elokuvaa, jotka keräsivät keskimäärin 300 000 katsojaa.[1]

Ohjelmarunko muokkaa

 
Club Erotican alussa ja lopussa esiintyi usein naispuolinen kuuluttaja, joka kertoi tulevan ohjelman tai elokuvan juonesta. Kuvakaappauksessa "klubiemäntä" Pia kuuluttamassa kesän 1992 viimeisen Playboy esittää -ohjelman jälkeen.

Ohjelman alussa ja lopussa oli usein kuulutuksia, joissa useimmiten esiintyi naispuolinen "klubiemäntänä" toimiva kuuluttaja, joka oli pukeutunut seksuaalisävytteiseen asusteeseen, ja kertoi tulevan ohjelman tai elokuvan juonesta. Osa kuulutuksista kuvattiin studiossa tai esimerkiksi uima-altaalla. Kuulutusten taustalla soi useimmiten musiikkia.

Club Erotica-ohjelmapaikalla esitettyjä ohjelmia muokkaa

  • Lola [2]
  • Paratiisin tuoksu [3]
  • Playboy esittää [4]. Playboy esittää -sarjan esittäminen jatkui vielä syksyn 1992 aikana Kolmoskanavan ohjelmistossa, ja vuodesta 1993 eteenpäin MTV3-kanavalla[5], jossa ohjelmaa esitettiin 1990-luvun loppuvuosiin saakka.

Club Erotica -ohjelmapaikalla esitettyjä elokuvia muokkaa

Elokuvan nimi ohjelmatiedoissa Elokuvan alkuperäinen nimi Valmistumismaa Esityspäivä Kolmoskanavalla Lähde
Moraalittomia tarinoita Contes immoraux Ranska 5.6.1990 [6]
Malamore Malamore Italia 12.6.1990 [7]
Manhattan cocktail Femme Ranska 26.6.1990 [8]
Pedon vallassa La Bête Ranska 17.7.1990 [9]
Tyttökalenteri Almanach: Des adresses des demoiselles de Paris - (Série rose) Ranska 18.6.1991 [10]
Kolme tytärtä Three Daughters Yhdysvallat 26.7.1991 [11][12]
Tuoksuva iho Taste of Ambrosia Yhdysvallat 2.8.1991 [13]
Intohimon näyttämöllä Rites of Passion Yhdysvallat 9.8.1991 [14]
Sydän pukeutuu seteleihin Swindle Yhdysvallat 20.8.1991 [15]
Kuuman kesän vallassa A Sensuous Summer Yhdysvallat 12.6.1992 [16]
Nautintojen paratiisi Pleasure in Paradise Yhdysvallat 26.6.1992 [17]
Kovaa menoa Canterburyssa The Ribald Tales of Canterbury Yhdysvallat 3.7.1992 [18]
Caligula Caligola Italia, Yhdysvallat 10.7.1992 [19]
Splash! Talk Dirty to Me, Part III Yhdysvallat 17.7.1992 [20]
Pintaa syvemmältä Suomi 24.7.1992 [21]
Kirjan lumoissa Novel Desires Yhdysvallat 31.7.1992 [22]
Unelmien Havaiji Heartthrobs Yhdysvallat 7.8.1992 [23]
Unien pauloissa Night Trips Yhdysvallat 14.8.1992 [24]
Sexikäs Non-Stop ? ? 21.8.1992 [25]
Pi pi pil... pilleri Suomi 28.8.1992 [26]

Pintaa syvemmältä muokkaa

Suomalaisen pornoelokuvatuottaja Kullervo Koiviston vuonna 1992 valmistunut elokuva Pintaa syvemmältä sai ensi-illan Kolmoskanavan Club Erotica -ohjelmapaikalla 24. heinäkuuta 1992. MTV:n silloisen apulaisjohtaja Jorma Sairasen mukaan elokuvaan hankittiin esitysoikeus Kolmoskanavan Club Erotica-ohjelmaa varten. Elokuvaa ei ole sen ainoan esityskerran jälkeen esitetty uusintana televisiossa, mutta se on julkaistu myöhemmin VHS-julkaisuna.[27][21]

Katsojalukuja muokkaa

  • 23. kesäkuuta 1992 esitetyn Playboy esittää -ohjelman katsojaluku oli 359 000.[28]
  • 26. kesäkuuta 1992 esitetyn elokuvan Nautintojen paratiisi katsojaluku oli 369 000.[28]
  • 17. heinäkuuta 1992 esitetyn elokuvan Splash! katsojaluku oli 352 000.[29]
  • 28. elokuuta 1992 esitetyn elokuvan Pi pi pil... pilleri katsojaluku oli 477 000.[26]

Lähteet muokkaa

  1. Uusitorppa, Harri: Sensuuri ei käytä kulmaviivainta. (Verkkojulkaisu, näköislehti (Tilaajille)) Helsingin Sanomat, 9.9.1990. Artikkelin verkkoversio.
  2. Ohjelmatiedot 14.6.1991 (Näköislehti, tilaajille) Helsingin Sanomat. Viitattu 1.2.2024.
  3. Ohjelmatiedot 11.6.1991 (Näköislehti, tilaajille) Helsingin Sanomat. Viitattu 1.2.2024.
  4. Ohjelmatiedot 23.6.1992 (Näköislehti, tilaajille) Helsingin Sanomat. Viitattu 1.2.2024.
  5. Ohjelmatiedot 28.2.1993 (MTV3) (Tilaajille) Helsingin Sanomat. Viitattu 1.2.2024.
  6. Contes immoraux Elonet. Viitattu 18.12.2022.
  7. Malamore Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  8. Femme Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  9. La Bête Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  10. Almanach: Des adresses des demoiselles de Paris - (Série rose) Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  11. Three Daughters Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  12. Candina Royalle aloittaa naisten ohjaamien pornoelokuvien sarjan (Näköislehti, tilaajille) Helsingin Sanomat. 26.7.2021. Viitattu 1.2.2024.
  13. Taste of Ambrosia Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  14. Rites of Passion Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  15. Swindle Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  16. A Sensuous Summer Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  17. Pleasure in Paradise Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  18. The Ribald Tales of Canterbury Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  19. Caligula Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  20. Talk Dirty to Me, Part III Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  21. a b Pintaa syvemmältä Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  22. Novel Desires Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  23. Heartthrobs Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  24. Unien pauloissa Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  25. Kolmoskanavan (TV3) ohjelmatiedot 21.8.1992 (Tilaajille) Helsingin Sanomat. Viitattu 14.12.2022.
  26. a b Pi pi pil... pilleri Elonet. Viitattu 14.12.2022.
  27. Sinisalo, Kati: Erotiikkaklubi suosii tänä iltana suomalaista. Helsingin Sanomat, 24.7.1992. Tilaajille. Viitattu 14.12.2022.
  28. a b Möttölä, Marjatta: Tv-kanavat eivät tavoita kesällä miljoonayleisöjä Suomalaisten tv-suosikit 22.-28.6.. Helsingin Sanomat, 30.6.1992. Tilaajille. Viitattu 14.12.2022.
  29. Karjalainen, Jussi: Katsotaanko lomakaudella vain uutisia ja kesähömppää?. Helsingin Sanomat, 21.7.1992. Tilaajille. Viitattu 14.12.2022.