Clifton Sextet
Clifton Sextet (lyh. C.S.) on vuonna 2002 perustettu, viisihenkinen helsinkiläinen suomenkielistä rockia soittava yhtye. Ennen levytyssopimuksen allekirjoittamista yhtye ehti julkaista neljä omakustanne-EP:tä ja kasvaa kolmihenkisestä äänitysprojektista oikeaksi bändiksi.
Clifton Sextet | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2002– |
Tyylilaji | rock |
Kotipaikka | Helsinki, Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Juho-Antti Ahola, kitara |
Levy-yhtiö |
Bonnier Amigo, 2007– |
Aiheesta muualla | |
www.cliftonsextet.net |
Historia
muokkaaPerustaminen
muokkaaBändi perustettiin vuonna 2002, kun laulaja Juho Vanhatalo tapasi kitaristi Vesa-Matti Mäkisen ja Juho-Antti Aholan muutettuaan maalta kaupunkiin. Vanhatalo tutustui myös basisti Timo Suojärveen ja rumpali Sami Kettuseen, mutta heitä ei vielä silloin pyydetty mukaan bändiin.
Alkuajat, Tiesitkö tämän minusta? -EP ja omakustanteet
muokkaaClifton Sextet alkoi tehdä Tiesitkö tämän minusta? -EP:tä vuonna 2002. Se ei ollut teknisesti kovinkaan ammattitaitoinen, mutta se toi lisää innostusta ja soittamisen riemua. EP valittiin jopa Soundissa kuukauden demoksi.
Toinen omakustanne Ennen seitsemää julkaistiin kesäkuussa 2004. Kolmas EP Kenen luona olit yötä? tehtiin vielä alkuperäisellä kokoonpanolla, mutta pian sen jälkeen päätettiin hankkia myös basisti ja rumpali.
Kesällä 2006 alettiin äänittää ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla ja tammikuussa 2007 C.S. julkaisi neljännen omakustanne-EP:n Tästä paikasta suoraan ylöspäin. Tulos oli valmiimpi kuin aikaisemmin, ja sai myös paremman vastaanoton.
Bändi voitti YleX:n demoraadin, ja kanavan kuulijat äänestivät bändille toisen sijan seuraavan viikon Himotuimmat-äänestyksessä. YleX julkisti joulukuussa 2007, että Clifton Sextet oli vuoden eniten Himotuimmat-ääniä kerännyt demovoittaja. Yhtyeen saatua näkyvyyttä myös Rumba-lehdessä alkoivat levy-yhtiötkin kiinnostua.
Levytyssopimus
muokkaaClifton Sextet allekirjoitti kahden albumin sopimuksen Bonnier Amigon kanssa, ja Egotripin rumpali Sampo Haapaniemi kiinnostui projektista ja lähti mukaan tuottajaksi. Syyskuussa 2007 alettiin tehdä ensimmäistä levyä, joka lopulta julkaistiin 24. syyskuuta 2008.
Yhtyeen kappaleet "Nuoret ja kauniit" sekä "Se kuuluisa tunne" ovat soineet MTV3-televisiokanavan mainoksissa: "Nuoret ja kauniit" kanavapakettimainoksissa ja "Se kuuluisa" tunne Tukka auki -sarjan puffissa.
Yhtye jäi tauolle alkuvuodesta 2009.
Tauolla
muokkaaTauolle jäätyään Clifton Sextetin jäsenet päätyivät kahteen eri bändiin. Juho ja Vesa-Matti Kesävieraisiin ja Juho-Antti, Timo ja Sami Picture of a Girl -yhtyeeseen.
Jäsenet
muokkaa- Juho-Antti Ahola (kitara) (2002–)
- Juho Vanhatalo (laulu, piano) (2002–)
- Vesa-Matti Mäkinen (kitara) (2002–)
- Timo Suojärvi (basso) (2004–)
- Sami Kettunen (rummut) (2004–)
Julkaisut
muokkaaOmakustanteet
muokkaa- Tiesitkö tämän minusta? (2002)
- Ennen seitsemää (2004)
- Kenen luona olit yötä? (2005)
- Tästä paikasta suoraan ylöspäin (2007)
Albumit
muokkaa- Uudet paremmat kaverit (24. syyskuuta 2008)
Singlet
muokkaa- Toisessa on kitara (tammikuu 2008)
- Nopeus kasvaa (maaliskuu 2008)
- Pariisi-Dakar (elokuu 2008)
Lähteet
muokkaa- Yhtyeen viralliset sivut
Aiheesta muualla
muokkaa- Clifton Sextetin kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- Clifton Sextet Myspacessa (englanniksi)