Avaa päävalikko

Classic Army on hongkongilainen airsoft-valmistaja. Firma tekee sekä kokonaisia aseita että muiden valmistajien, lähinnä Tokyo Maruin tuotteisiin tarkoitettuja viritys-, lisä- ja varaosia, kuten esimerkiksi metallirunkoja ja lippaita. Yhtiö sijaitsee Hongkongissa.

Classic Armyn aseet ovat pääasiassa kopioita Tokyo Maruin aseista, valmiiksi paranneltuina yleensä kopioilla muiden aseiden parannusosista. Alkutaipaleellaan firma myi jopa täysin toimintakyvyttömiä aseita. Laadunvalvontaongelmiin on kuitenkin viime aikoina vastattu, ja nykyään valmistajan tuotteet ovat hyvin kilpailukykyisiä muita vastaan. Aivan kokonaan ongelmista ei olla päästy eroon, mutta esimerkiksi Suomessa Classic Armyn tuotteiden ostaminen on, paikallisen kuluttajansuojan ansiosta varsin turvallista. Classic Armyn aseiden kilpailuvaltteja ovat metallirungot siinä, missä Tokyo Maruin aseista löytyy muoviset, vahvemmasta materiaalista tehdyt koneiston osat, mutta kalliimpi hinta. Lisäksi Classic Armyn aseiden mukana toimitetaan vakiona suurikapasiteettinen Hicap-lipas. Classic Armyn muoviosat ovat usein lasikuituvahvisteista muovia, minkä ansiosta niistä puuttuu tavallisten japanilaisten valmistajien ABS-muovisten osien häiritsevä kiilto.

Classic Armyn ongelmia ovat ajoittainen heikkous työn laadussa, mikä saattaa johtaa hankalasti korjattaviin ongelmiin koneistossa. Classic Armyn aseisiin ei myöskään välttämättä käy kaikki Tokyo Maruin vastaaviin aseisiin tarkoitetut osat ja tarvikkeet, kuten koneiston osat ja lippaat.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.