Clarión on yksi Meksikolle kuuluvan Revilla Gigedon saariryhmän saarista Tyynellä valtamerellä. Saari on aiemmin tunnettu myös nimellä Santa Rosa.

Clarión

Clariónin sijainti kartalla.

Sijainti
Saariryhmä
Korkein kohta
335 m
Väestö
Luokitus
UNESCOn maailmanperintöluettelokohde ()View and modify data on Wikidata
Kartta

Clarión on Revilla Gigedon saarista läntisin ja syrjäisin, mutta kooltaan toiseksi suurin. Se sijaitsee noin 314 kilometriä länteen saariryhmän suurimmasta saaresta, Socorrosta. Saari on itä–länsi-suunnassa noin 9,5 kilometriä pitkä ja 6,5 kilometriä leveä. Sen korkein kohta, Mount Gallegos, kohoaa noin 300 metrin korkeuteen merenpinnasta.[1] Saarella ei ole vakituista asutusta, vain vuonna 1979 perustettu meksikolainen sotilasvaruskunta.[2]

Lintujen lisäksi saarella elää Urosaurus clarionensis -liskolaji ja Masticophis anthonyi -käärme.[1] Vuonna 2013 saarelta löydettiin toinenkin käärmelaji, Hypsiglena unaocularus, jonka luonnontieteilijä William Beebe oli kohdannut jo 1936, mutta jota ei ollut tavattu sen koommin.[3][4][5]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Preeriapöllön alalaji Athene cunicularia rostrata esiintyy saarella kotoperäisenä.
Tämä Pohjois-Amerikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.