C. F. Kress

suomalainen kapellimestari
(Ohjattu sivulta Christian Friedrich Kress)

Christian Friedrich Kress (19. maaliskuuta 1767 Saksa12. marraskuuta 1812 Helsinki) oli saksalais-suomalainen sotilaskapellimestari, joka tunnettiin tuotteliaana säveltäjänä ja sovittajana. Hänet mainitaan toisinaan Porilaisten marssin säveltäjänä, joskin todellisuudessa hän lienee säveltänyt siitä korkeintaan osan.[1]

Kressin vanhemmat ja tarkempi syntymäpaikka Saksassa ovat tuntemattomia. Hänen tiedetään muuttaneen Helsinkiin viimeistään vuonna 1799, jolloin hän toimi Viaporin linnoituksessa Leskikuningattaren henkivartiorykmentin soittokunnan kapellimestarina. Kress ilmeisesti johti orkesteria kuningas Kustaa IV Aadolfin vierailun yhteydessä vuonna 1802. Samasta vuodesta alkaen hän oli myös sivutoimisesti Helsingin kaupunkiseurakunnan urkurina.[1]

Heikki Klemetti on arvellut Kressin johtaneen kaikkia Viaporissa toimeita sotilassoittokuntia ja siirtyneen mahdollisesti Suomen tykistörykmenttiin, mutta kumpaakaan asiaa ei tiedetä varmasti. Viaporin antauduttua vuonna 1808 venäläisille Suomen sotilassoittokunnat lakkautettiin, jolloin Kress menetti kapellimestarin tehtävänsä ja joutui sen jälkeen elättämään itsensä pianonsoiton opettajana ja pianonvirittäjänä.[1]

Kress sävelsi useita marsseja, kuten Coburger Josias -marssin. Klemetti on arvellut hänen säveltäneen myös Porilaisten marssin loppuosan ja alkuosan olevan muunnos aiemmin tunnetusta vanhemmasta sävelmästä. Asiasta on kuitenkin muitakin mielipiteitä.

Mahdollisesti Kress on pelkästään sovitanut marssin pianolle tai säveltänyt vain trio-osan.[1]

Kressin puolison etunimi oli Helena, mutta sukunimi on tuntematon. Puolison tiedetään eläneen ainakin vielä vuonna 1813 eli Kressin kuoleman jälkeen. Heillä oli yksi tytär.

Lähteet muokkaa

  • Seija Lappalainen: Kress, Christian Friedrich Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 1.3.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 407.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Seija Lappalainen: Kress, Christian Friedrich Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 1.3.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.