Avaa päävalikko
Charlotte Dawson vuonna 2013.

Charlotte Dawson (8. huhtikuuta 196622. helmikuuta 2014 Uusi-Seelanti) oli uusiseelantilaissyntyinen televisiopersoona. Hän tuli tunnetuksi muun muassa yhtenä Australian huippumalli haussa -ohjelman tuomareista vuosina 2007–2013. Masennuksesta kärsinyt Dawson teki itsemurhan 47-vuotiaana.

Dawson syntyi Uudessa-Seelannissa, ja hänet adoptoitiin vauvana. Vuosi adoption jälkeen adoptioisä kuoli sydänkohtaukseen. Koulunkäyntinsä lopetettuaan Dawson aikoi ryhtyä sihteeriksi mutta pääsikin malliksi. Hän teki 1980-luvulla mallin töitä kansainvälisesti ja muutti Australiaan Sydneyyn.[1] Vuosituhannen vaihteessa hän oli lyhyen aikaa naimisissa australialaisen olympiauimarin Scott Millerin kanssa.[2]

Mallin töiden jälkeen Dawson työskenteli muotitoimittajana australialaisen Nine Networkin Today Show'ssa, minkä lisäksi hän teki töitä Women's Day ja New Idea -lehdissä sekä Ten- ja Seven-televisioyhtiöissä.[3] Vuosina 2007–2013 hän oli yksi tuomareista tositeleviosarjassa Australian huippumalli haussa.

Vuoden 2012 elokuussa Dawson joutui sairaalaan yritettyään itsemurhaa. Hän oli joutunut Twitter-viestipalvelussa häirinnän kohteeksi; jotkut kommentoijat olivat kehottaneet häntä tappamaan itsensä.[4] Itsemurhahyrityksen jälkeen Dawson kertoi avoimesti mielenterveysongelmistaan, ja hän kampanjoi kiusaamista vastaan. 22. helmikuuta 2014 hänet löydettiin itsemurhan tehneenä asunnostaan Sydneyssä.[5]

LähteetMuokkaa

  1. From top models to Twitter trolls smh.com.au. 21.10.2012. Viitattu 18.4.2016. (englanniksi)
  2. O'Brien, Natalie ; Ralston, Nick: Stress and rays of sunshine: Charlotte Dawson's final days Illawaramercury.com.au. 22.2.2014. Fairfax Media. Viitattu 18.4.2016. (englanniksi)
  3. Charlotte Dawson, former model and television personality, found dead in Sydney apartment abc.net.au. 22.2.2014. Viitattu 18.4.2016. (englanniksi)
  4. Mark, David: TV presenter in hospital after vicious Twitter attacks Abc.net.au. 30.8.2012. Viitattu 18.4.2016. (englanniksi)
  5. Australian TV personality Charlotte Dawson commits suicide Foxnews.com. 23.2.2014. Viitattu 18.4.2016. (englanniksi)