Charli Grace D’Amelio (s. 1. toukokuuta 2004)[2] on yhdysvaltalainen sosiaalisen median julkisuuden henkilö ja tanssija. Marraskuussa 2020 D'Ameliosta tuli ensimmäinen henkilö, jolla on sata miljoonaa seuraajaa videonjakosovelluksessa TikTokissa.[3] Yhdysvaltalainen sanomalehti New York Times on nimittänyt hänet TikTokin kuningattareksi.[4]

Charli D’Amelio
D’Amelio vuonna 2020
D’Amelio vuonna 2020
Henkilötiedot
Syntynyt1. toukokuuta 2004 (ikä 19)
Norwalk, Connecticut, Yhdysvallat[1]
Ammatti
Muut tiedot
Aktiivisena 2019–nykyhetki
Aiheesta muualla
Kotisivu

Ura muokkaa

D’Amelio julkaisi ensimmäisen videonsa TikTokissa maaliskuussa 2019. Hän tekee etenkin tanssivideoita, jotka hän yleensä kuvaa omassa huoneessaan.[5] Maaliskuussa 2020 hänestä tuli alustan seuratuin käyttäjä noin 44 miljoonalla seuraajallaan.[6] Puoli vuotta myöhemmin määrä oli noussut 87 miljoonaan.[7]

Charli kuului siskonsa Dixien kanssa TikTok-vaikuttajien perustamaan taloon Hype Houseen. He kuitenkin lähtivät talosta toukokuussa 2020, kun "siitä alkoi tulla enemmän liiketoimintaa".[8]

Talouslehti Forbesin elokuussa 2020 julkaisemassa listauksessa D’Amelio oli toiseksi eniten tienaava TikTok-vaikuttaja noin neljän miljoonan dollarin vuosiansiollaan.[9] Vuonna 2020 D’Amelio oli nuorin henkilö Fortune-lehden ”40 under 40” -listalla.[10]

Elämä muokkaa

D’Amelion perheeseen kuuluu isä Marc D’Amelio, äiti Heidi D’Amelio ja sisko Dixie D’Amelio.[11] Heillä kaikilla on miljoonia seuraajia TikTokissa.[7]

D’Ameliota on kiusattu. Hän ja sisarensa Dixie ovat tehneet yhteistyötä UNICEFin kanssa puhumalla verkkokiusaamisesta ja julkisuuden vaaroista.[12]

Huhtikuussa 2020 D’Amelio lahjoitti 50 000 dollaria kotikaupunkinsa Norwalkin sairaalalle.[13]

Lähteet muokkaa

  1. Norwalk 15-Year-Old Dancer Surges To Stardom On Social Media With Five Million Followers dailyvoice.com. 25.11.2019. Viitattu 16.2.2020. (englanniksi)
  2. TikTok Star Charli D’Amelio Has No Idea How She Got So Famous Cosmopolitan. Viitattu 21.3.2020.
  3. Collins, Katie: Charli D'Amelio first person to hit 100 million TikTok followers CNET. 22.11.2020. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  4. Lorenz: Hype House and the Los Angeles TikTok Mansion Gold Rush nytimes.com. 3.1.2020. Viitattu 25.1.2020.
  5. Andrews, Travis M.: Charli D’Amelio is TikTok’s biggest star. She has no idea why. Washington Post. 26.5.2020. Viitattu 18.9.2020. (englanniksi)
  6. Leskin, Paige: Charli D'Amelio has officially become the most followed creator on TikTok Business Insider. 25.3.2020. Viitattu 18.9.2020.
  7. a b Alexander, Julia: TikTok’s most popular creator, Charli D’Amelio, has joined rival app Triller The Verge. 15.9.2020. Viitattu 18.9.2020. (englanniksi)
  8. Jarvey, Natalie: TikTok Boom! How the Exploding Social Media App Is Going Hollywood The Hollywood Reporter. Viitattu 11.9.2020. (englanniksi)
  9. TikTok’s 7 Highest-Earning Stars: New Forbes List Led By Teen Queens Addison Rae And Charli D’Amelio Forbes. Viitattu 11.9.2020. (englanniksi)
  10. Justich, Kerry: TikTok star Charli D'Amelio is the youngest to make Fortune's 40 Under 40 list at 16 years old Yahoo.com. 4.9.2020. Viitattu 18.9.2020. (englanniksi)
  11. Rosenblatt: Meet Charli D'Amelio, TikTok's newest viral teen celebrity 28.11.2019. NBC News. Viitattu 25.1.2020.
  12. Lustig: One of TikTok's biggest stars say she gets hundreds of thousands of hate comments every week, often focusing on her body and weight Insider. Viitattu 18.2.2020. (englanniksi)
  13. Norwalk TikTok star Charli D'Amelio donates $50,000 to Norwalk Hospital connecticut.news12.com. Viitattu 14.5.2020. (englanniksi)