Jean-Louis Charles Garnier (6. marraskuuta 1825 Pariisi3. syyskuuta 1898 Pariisi) oli ranskalainen arkkitehti. Hänen parhaiten tunnetut työnsä ovat Pariisin vanha oopperatalo eli Palais Garnier ja Monte Carlon kasino.

Charles Garnier
Charles Garnier: Monte Carlon Casino, vuosilta 1876-1879

Elämänvaiheita muokkaa

Aikansa huippuarkkitehdiksi noussut Garnier syntyi köyhään työläisperheeseen. Ollessaan uransa huipulla hän ei salaillut olleensa kotoisin köyhästä perheestä. Hän opiskeli aluksi iltaoppilaana Ecole Gratuite de Dessinissä, kunnes pääsi Lebasin ateljeeseen vuonna 1840. Vuonna 1842 hän pääsi opiskelemaan taideakatemiaan ja voitti arvostetun Grand Prix de Romen. Roomassa Garnier vietti kaikkiaan viisi vuotta ja kiinnostui roomalaisesta seurapiirielämästä ja sen näyttävyydestä.[1]

Rooman vuosien jälkeen Garnier kävi Kreikassa ja Turkissa tutustumassa maiden arkkitehtuuriin. Sen jälkeen hän asettui vuonna 1852 Pariisiin, jossa sai muutamia toimeksiantoja yksityishenkilöiltä. Hän suunnitteli myös julkisia rakennuksia kaupungin reuna-alueille.[1]

Vuonna 1861 Garnier osallistui ja voitti arkkitehtuurikilpailun, jolla hän voitti suunnitelman Pariisin oopperatalosta. Rakennusta pidetään tyyppiesimerkinä "Napoleon III:n tyylistä". Suunnitelmassaan Garnier yhdisti dramatiikkaa ja loogisen rakennussuunnittelun, mikä loi erinomaisen kehyksen oopperalle ja seurapiirien näyttäytymiselle. Hän sanoi saaneensa suunnitteluun inspiraation Italian renessanssista, erityisesti Michelangelolta. [1] [2]

Pariisin oopperatalon suunnittelu toi Garnierille paljon uusia töitä. Hän suunnitteli muun muassa Cercle de la Librairien vuonna 1879, Monacon Casinon vuonna 1881 ja Nizzan observatorion vuonna 1881. Lisäksi hän suunnitteli aikansa kuuluisuuksien, kuten Georges Bizetin ja Jacques Offenbachin hautamuistomerkit vuosina 1880 ja 1883. [3] [4]

Oman arkkitehtitoimistonsa Garnier lopetti vuonna 1896. Hän kuitenkin jatkoi toimintaansa arkkitehtuurikilpailujen tuomarina ja esiintyi myös alan virallisissa tilaisuuksissa.

Garnierin arkkitehtuurin muotokieli ei sovi mitenkään yhteen funktionalismin kanssa. Pariisin oopperataloa varten hän joutui tekemään rakenteellisia innovaatioita. Eiffelin torni, missä kaikki rakenteet ovat näkyvillä oli hänestä ruma. Hänen linjakkaat rakennuksensa antoivat inspiraatiota art nouveau -arkkitehdeille. [4]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa