Avaa päävalikko
Carles Mundó

Carles Mundó i Blanch (s. 1976 Vic) on katalonialainen poliitikko. Hän toimi Katalonian aluehallinnon oikeusministerinä Carles Puigdemontin johtamassa hallituksessa, joka järjesti 1. lokakuuta 2017 kansanäänestyksen Katalonian itsenäistymisestä. Espanja nosti kansanäänestyksen järjestämisen takia kaikkia Katalonian hallituksen ministereitä vastaan syytteet "kapinasta"[1][2], josta voidaan tuomita Espanjan lain mukaan jopa 30 vuodeksi vankilaan[3]. Syytteitten seurauksena viisi ministeriä (Carles Puigdemont, Antoni Comín, Lluís Puig, Meritxell Serret ja Clara Ponsatí) lähtivät maanpakoon Belgiaan[4][5], mutta kahdeksan Espanjassa oikeuden kuultaviksi mennyttä ministeriä (Mundón lisäksi Oriol Junqueras, Joaquim Forn, Jordi Turull, Raül Romeva, Dolors Bassa, Josep Rull ja Meritxell Borràs) määrättiin tutkintavankeuteen 2. marraskuuta 2017[6]. Jo aiemmin tutkintavankeuteen oli määrätty kahden kansanäänestystä ajaneen kansalaisjärjestön puheenjohtajat Jordi Sànchez ja Jordi Cuixart.[7]

Vangittujen ministerien perheenjäsenet ja asianajaja ovat raportoineet henkisestä kidutuksesta ja muusta epäasiallisesta kohtelusta 2. marraskuuta 2017 tapahtuneen kuljetuksen aikana tuomioistuimesta vankilaan.[8] Ministerit joutuivat istumaan koko kuljetuksen ajan käsiraudoissa kädet selän takana ilman turvavöitä auton ajaessa kovaa vauhtia, minkä seurauksena he saivat ruhjeita.[9] Mundón kerrottiin saaneen vammoja käsiraudoista.[10] Lisäksi ministereille soitettiin nöyryyttämistarkoituksessa Espanjan kansallislaulua monta kertaa peräkkäin kuljetuksen aikana, ja vankilaan saavuttaessa jotkut heistä pakotettiin riisuuntumaan ja heille tehtiin ruumiintarkastus, jollainen tehdään yleensä vain huumekauppiaille, joitten oletetaan yrittävän salakuljettaa huumeita vankilaan.[11]

Mundó vapautettiin tutkintavankeudesta 4. joulukuuta 2017, mutta hän joutui maksamaan 100 000 euron takuut.[12][13] Samassa yhteydessä vapautettiin osa muistakin vangituista ministereistä takuita vastaan, mutta Puigdemontin hallituksen varapääministeri Oriol Junqueras ja sisäministeri Joaquim Forn sekä kansalaisjärjestöjen puheenjohtajat Jordi Sànchez ja Jordi Cuixart joutuivat yhä jäämään vankilaan.[14] Uusissa Katalonian parlamenttivaaleissa 21. joulukuuta 2017 Mundó valittiin Katalonian parlamenttiin Katalonian tasavaltalaisen vasemmiston listalta, mutta hän ilmoitti 9. tammikuuta 2018 luopuvansa kansanedustajan paikastaan henkilökohtaisista syistä.[15] Maaliskuussa 2018 Espanjan korkeimman oikeuden tuomari Pablo Llarena yksilöi tarkemmin, millä rikosnimikkeellä ketäkin poliitikkoa tultaisiin syyttämään oikeudessa. Tässä yhteydessä Mundón osalta kapinasyyte (kat. rebel·lió) lievennettiin syytteeksi "kansalaistottelemattomuudesta" (kat. desobediència) ja "julkisten varojen väärinkäytöstä" (kat. malversació).[16][17]

LähteetMuokkaa

  1. https://www.ara.cat/politica/Maza-querella-Govern-Parlament-detencions_0_1897010380.html
  2. https://www.rac1.cat/programes/el-mon/20180316/441554874607/el-suprem-processara-per-rebellio-tot-el-govern-puigdemont-els-jordis-forcadell-i-rovira.html
  3. https://yle.fi/uutiset/3-9905674
  4. http://janneriitakorpi1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245913-mihin-kannattaa-kiinnittaa-huomiota-kataloniassa-seuraavan-viikon-aikana
  5. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711052200511665_ul.shtml
  6. https://www.ara.cat/politica/consellers-govern-puigdemont-declaracio-audiencia-nacional_0_1898810179.html
  7. https://yle.fi/uutiset/3-9886263
  8. http://www.thenational.scot/news/15644445.Communities_rally_to_show_their_support_for_imprisoned_Catalan_politicians
  9. http://www.thenational.scot/news/15644445.Communities_rally_to_show_their_support_for_imprisoned_Catalan_politicians
  10. http://www.thenational.scot/news/15644445.Communities_rally_to_show_their_support_for_imprisoned_Catalan_politicians
  11. http://www.thenational.scot/news/15644445.Communities_rally_to_show_their_support_for_imprisoned_Catalan_politicians
  12. https://www.ara.cat/eleccions21d/Suprem-quatre-politics-condiciona-campanya_0_1918608189.html
  13. https://www.ara.cat/politica/Romeva-Turull-Rull-Mundo-dEstremera_0_1918008361.html
  14. https://www.ara.cat/eleccions21d/Suprem-quatre-politics-condiciona-campanya_0_1918608189.html
  15. https://www.ara.cat/eleccions21d/Mundo-renuncia-Parlament-personals-dadvocat_0_1939606144.html
  16. http://el9nou.cat/osona-ripolles/actualitat/el-tribunal-suprem-processa-marta-rovira-per-rebel%C2%B7lio-i-carles-mundo-per-desobediencia-i-malversacio
  17. https://www.ara.cat/politica/Guia-rapida-situacio-cadascun-processats_0_1983401779.html