Carl Icahn
Carl Celian Icahn (s. 16. helmikuuta 1936 Queens, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen pääomasijoittaja ja miljardööri. Hänen omaisuutensa arvo oli vuonna 2009 yhdeksän miljardia dollaria. Icahn kasvoi Queensissä New Yorkissa. Hän valmistui kandidaatiksi (psykologia) Princetonin yliopistosta, ja jatkoi lääketieteen opinnoilla New Yorkin yliopistossa, jossa opinnot jäivät kuitenkin kesken. Icahnilla on 1980-luvulta periytyvä maine aggressiivisena aktivistisijoittajana.
Yleisurheilustadion Icahn Stadium New Yorkissa on nimetty Icahnin mukaan. Hän rahoittaa muun muassa myös Princetonin yliopiston perinnöllisyystieteen laboratoriota, joka myös on nimetty hänen mukaansa.
Liiketoimintoja
muokkaaVuonna 1985 Icahn osti rahoitusta tarvinneen Trans World Airlinesin. Saatuaan yhtiön hallintaansa hän myi sen kannattavimpia osia kilpailijoille. Icahn pakotettiin eroamaan 1992, jolloin yhtiön konkurssianomus oli jo vireillä. TWA meni konkurssiin 1993. Icahn omisti 1980-luvulla myös Texacoa ja USX:ia.
Icahn omisti 2000-luvun alussa 3,3 % Time Warnerista. Hän pyrki erottamaan pääjohtaja Richard Parsonsin ja jakamaan yhtiön vuonna 2006, mutta ei saanut osakkeenomistajien kannatusta. Helmikuussa 2006 tehdyn sopimuksen mukaan Time Warner osti omia osakkeita 20 miljardin dollarin arvosta, leikkasi kustannuksia 500 miljoonan dollarin edestä vuonna 2007 ja nimitti hallitukseen kaksi Icahnia konsultoivaa riippumatonta jäsentä.[1]
Icahn sijoitti kaksi miljardia dollaria ruotsalaiseen Cevian Capitaliin.[2] Cevian Capital hankki vuonna 2005 noin neljän prosentin osuuden suomalaisesta Metsosta. Keväällä 2006 Cevian Capitalin johtava osakas Christer Gardell valittiin yhtiön hallitukseen. Icahn ja Cevian Capital ostivat vuonna 2004 3 % Skandiasta ja 9,9 % Lindexistä. Cevian vähensi 27. kesäkuuta 2006 Lindex-omistustaan 5,6 prosenttiin ja 18. heinäkuuta 2006 4,4 prosenttiin.[3]
Kun lääkealan yritys Mylan Laboratories julkaisi 2004 aikeensa ostaa King Phamaceuticalsin, Icahn osti yrityksen osakkeita. Icahnin mukaan Mylan tarjosi King Pharmaceuticalsista liikaa. Hän arvosteli myös Mylanin pääjohtajan palkkaa liian korkeaksi ja oli sitä mieltä, että yritystä johdettiin väärin. Vuonna 2005 Mylan luopui yrityskaupasta perustellen sitä sillä, että oli saanut yhtiöstä uusia tietoja.
Icahn oli merkittävä vähemmistöomistaja Yahoossa, kun se neuvotteli 2008 ostotarjouksesta Microsoftin kanssa. Icahn vaati, että Microsoftin tarjous olisi hyväksyttävä, kun taas varsinkin toimitusjohtaja Jerry Yang vastusti hyväksymistä. Tarjousta ei hyväksytty. Yahoon kurssi putosi sittemmin tuntuvasti ja toimitusjohtaja Yang erosi.