Avaa päävalikko

Campo de’ Fiori on vuonna 1943 valmistunut italialainen elokuva. Mario Bonnardin ohjaaman romanttisen komedian pääosia esittävät Aldo Fabrizi, Caterina Boratto, Peppino De Filippo ja Anna Magnani. Telefoni bianchi -lajityypin ja neorealismin siirtymävaihetta edustava elokuva sai realistisesta tyylistään huolimatta kriitikoilta murskavastaanoton.

Campo de’ Fiori
Elokuvan nimiö.
Elokuvan nimiö.
Ohjaaja Mario Bonnard
Käsikirjoittaja Aldo Fabrizi, Federico Fellini, Tullio Pinelli, Mario Bonnard
Perustuu Marino Girolamin aiheeseen
Tuottaja Giuseppe Amato
Säveltäjä Giulio Bonnard
Kuvaaja Giuseppe La Torre
Leikkaaja Gino Talamo
Lavastaja Giovanni Sarazani
Pääosat Aldo Fabrizi, Caterina Boratto, Peppino De Filippo, Anna Magnani
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Cines
Ensi-ilta 24. kesäkuuta 1943
Kesto 95 min.
Alkuperäiskieli italia
Aiheesta muualla
IMDb
Parturi Aurelio (Peppino De Filippo) ja torimyyjä Elide (Anna Magnani) Campo de’ Fiorin torilla.
Kalakauppias Peppino Corradini (Aldo Fabrizi) tavoittelee hienostunutta Elsaa (Caterina Boratto).

JuoniMuokkaa

Roomalaisen Campo de’ Fiorin torin kalakauppias Peppino Corradini ihastuu hienostuneeseen Elsaan, joka sittemmin paljastuu peliluolan emännäksi. Peppino tapaa poliisin pidättämän Elsan vankilassa ja hakee tämän pojan Carletton luokseen maaseudulta. Elsan vapautuessa vankilasta Pappino on järjestänyt heille asunnon ja suunnittelee avioliittoa. Silloin kuvaan astuu Elsan entinen mies, joka haluaa perheensä takaisin. Peppino palaa omaan ympäristöönsä, jossa torimyyjä Elide on odottanut häntä.[1][2][3]

NäyttelijätMuokkaa

 Aldo Fabrizi  … Peppino Corradini  
 Caterina Boratto  … Elsa  
 Peppino De Filippo  … Aurelio  
 Anna Magnani  … Elide  
 Olga Solbelli  … Olga  
 Cristiano Cristiani  … Carletto  
 Rina Franchetti  … Rosa  
 Guido Morisi  … Giorgio  
 Ciro Berardi  … herra Eugenio  
 Pina Piovani  … kansannainen päätorilla  
 Checco Rissone  … Giovanni  
 Gorella Gori  … lapsenhoitaja  
 Guglielmo Barnabò  … lihava mies junassa  
 Giulio Calì  … anjoviksia kysyvä mies  
 Olga Vittoria Gentilli  … baccaranpelaaja  
 Enrico Luzi  … baccaranpelaaja  
 Alfredo Martinelli  … baccaranpelaaja  
 Luana Lori  … venetolainen kotiapulainen torilla  
 Gioconda Stary  … uuden asunnon kotiapulainen  
 Olga Capri  … rouva Peppa, ovivahti  
 Lia Campomori  … vankilan nunna  
 Saro Urzì  … [1][2]  

Tuotanto, teemat ja vastaanottoMuokkaa

Mario Bonnardin ohjaama mustavalkoinen[4] Campo de’ Fiori on tuotettu Cines-yhtiölle Rooman Cinecittàssa[1]. Se on tehty samalla miehityksellä kuin Bonnardin Avanti c’è posto (”Edessä on paikka”, 1942), joka yllättäen osoittautui suureksi yleisömenestykseksi. Elokuvan tuotantonimenä oli edelliseen filmiin viittaava C’è prima la signora (”Ensin on nainen”).[5]

Campo de’ Fiori oli ensimmäinen Federico Fellinin käsikirjoittama elokuva, jossa hän sai nimensä alkuteksteihin[6]. Se oli myös yksi Anna Magnanin ensimmäisistä merkittävistä elokuvarooleista[7]. Pääosaa esittävä Aldo Fabrizi sai elokuvasta tuon ajan mittapuun mukaan poikkeuksellisen suuren 1,3 miljoonan liiran korvauksen[8]. Hänen ensimmäinen elokuvansa Avanti c’è posto oli tuottanut valtaisat 12 miljoonaa liiraa[5] sen tuotantokustannusten ollessa vain 975 000[8]. Fabrizi ja Magnani esiintyivät sittemmin yhdessä Roberto Rossellinin elokuvassa Rooma – avoin kaupunki, kun taas Fabrizista ja parturi Aureliota esittävästä Peppino De Filipposta tuli yksi Italian suosituimmista koomikkopareista[9].

Bonnardin ohjaustyöt edustavat muun muassa Alessandro Blasettin elokuvan Quattro passi fra le nuvole (1942) ja Luchino Viscontin Riivajien (1943) tavoin siirtymävaihetta kohti toisen maailmansodan jälkeistä neorealismia[10]. Campo de’ Fiorin miljöö on enimmäkseen realistinen ja sen päähenkilöt ovat Caterina Boratton esittämää Greta Garbo -hahmoa lukuun ottamatta tavallisia kansanihmisiä. Elokuvassa puhutaan tuolloin vielä osittain pannassa olleita murteita ja se sisältää useita viittauksia meneillään olleeseen sotatilaan. Sinällään tavanomaisen romanttisen komedian hyväntahtoinen huumori kohdistuu päähenkilön yläluokkaisiin pyrkimyksiin sekä Peppino De Filippon esittämän naissankarin maailmankuvaan.[5] Anna Magnanin voimakas ja maanläheinen työväenluokan nainen Elide[11] on puhdasta neorealismia, kun taas Boratton Elsa ja hänen maailmansa ovat kuin muistuma ”valkoisista puhelimista”, jotka Campo de’ Fiorissa ovat muuttuneet jo harmaiksi[5].

Varovaisesta realismistaan huolimatta Campo de’ Fiori sai murskavastaanoton aikansa vasemmistolaisesti suuntautuneilta kriitikoilta. Film-lehden Francesco Callarin mukaan sen ”karkea huumori” oli selkeä osoitus yleisön huonosta mausta. Cineman Giuseppe De Santis piti ”tilanteiltaan ja dialogiltaan teennäistä” elokuvaa ”loukkauksena tervettä järkeä kohtaan”. Arvostelun kärki kohdistui suuren palkkion saaneseen Fabriziin, joka De Santisin mielestä ”ei edes ansaitse tulla kutsutuksi näyttelijäksi”. Magnanin ja De Filippon näyttelijäsuorituksiin sen sijaan suhtauduttiin huomattavasti myönteisemmin.[5][12][13] Elokuvahistorioitsija Gian Piero Brunettan mukaan Campo de’ Fiorin kritiikki muistutti epäpoliittisen ja epä-älyllisenä pidetyn[14] Federico Fellinin ensimmäisten ohjaustöiden saamaa vastaanottoa[15].

LähteetMuokkaa

  • Brunetta, Gian Piero: Cent’anni di cinema italiano. Bari: Editori Laterza, 1991. ISBN 88-420-3851-2.
  • Kezich, Tullio: Federico Fellini: His Life and Work. London, New York: I. B. Tauris, 2007. ISBN 978-1-84511-425-1.
  • Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Chiti, Roberto & Lancia, Enrico: Dizionario del cinema italiano. I film, vol. I: tutti i film italiani dal 1930 al 1944, s. 56–57. Roma: Gremese, 2005. ISBN 88-8440-351-0.
  2. a b Anica: Archivio del Cinema Italiano archiviodelcinemaitaliano.it. Viitattu 29.3.2015. (italiaksi)
  3. Cinematografo.it cinematografo.it. Viitattu 29.3.2015. (italiaksi)
  4. Mereghetti, Paolo: Il Mereghetti: Dizionario dei film 2011, s. 554–555. Milano: Baldini Castoni Dalai, 2010. ISBN 978-88-6073-626-0.
  5. a b c d e Giacovelli, Enrico & Lancia, Enrico: Peppino De Filippo, s. 46–47. Roma: Gremese Editori, 1992. ISBN 88-7605-643-3.
  6. Cardullo, Bert: Federico Fellini Interviews, s. xx. Jackson: University Press of Mississippi, 2006. ISBN 978-1-57806-884-5.
  7. Moliterno, s. 45.
  8. a b D’Amico, Masolino: La commedia all’italiana: Il cinema comico in Italia dal 1945 al 1975, s. 46. Milano: Il Saggiatore, 2008. ISBN 978-885650026-4.
  9. Kezich, s. 60.
  10. Brunetta, s. 246.
  11. Moliterno, s. 189.
  12. Kezich, s. 59.
  13. Hochkofler, Matilde: Anna Magnani, s. 63–64. Roma: Gremese Editore, 2001. ISBN 88-8440-086-4.
  14. Kezich, s. 59–60.
  15. Brunetta, s. 214–215

Aiheesta muuallaMuokkaa