CMOS-kenno

valoherkkä kenno digitaalikameroissa

CMOS-kenno on digitaalikameroissa käytettävän valoherkän kennon tyyppi.

CMOS-kennot tulivat markkinoille 1998 CCD-kennojen vaihtoehdoksi, ja CMOS-kennojen käyttö on sen jälkeen pikkuhiljaa lisääntynyt ja syönyt markkinoita CCD-kennoilta sekä markkinoiden ala- että yläpäästä (kännykkäkamerat sekä digitaaliset järjestelmäkamerat).

Perinteinen CCD-kenno oli yksinkertainen laite, jossa jokainen pikseli vain reagoi valoon ja talletti valon siihen aiheuttaman varauksen, ja varaus siirretään piirillä eteenpäin käsittelyä ja lukemista varten, ja mm. AD-muunnos tehdään erillisellä piirillä. Varauksen siirto pikseliltä eteenpäin kuluttaa verrattain paljon sähköä.

CMOS-kennossa sen sijaan jokaisessa pikselissä itsessään tehdään muunnos varauksesta jännitteeksi sekä signaalin vahvistus, jolloin varausta ei tarvitse siirtää kennopiirillä mihinkään, mistä johtuen CMOS-kennoilla päästään yleensä pienempään virrankulutukseen kuin CCD-kennoilla. Lisäksi mm. AD-muunnos tehdään CMOS-kennoilla yleensä itse kennopiirillä, jolloin CMOS-kennon kanssa tarvitaan kameraan vähemmän muita piirejä.

Normaali CMOS-kenno lukee kuvan pikseli kerrallaan vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Tämä aiheuttaa vääristymää kuviin, joissa on nopeaa toimintaa. Tätä nimitetään rolling shutter -toiminnaksi. Ns. global shutter -sensori tallentaa jokaisen pikselin arvon aluksi analogiseen muistiin, joka siirretään digitaalisesti käsiteltäväksi.[1]

Tutkimustyö alkoi 1963 (RCA Sarnoff Labs). Nykyisin käytettävä kuvasensorityyppi kehitettiin 1990-luvun loppupuolella. CMOS-kennot ovat nopeampia ja halvempia kuin CCD-kennot. Ne kuluttavat virtaa vain noin 10–30 % CCD-kennon virrankulutuksesta.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa