Avaa päävalikko

British Rail oli Britannian valtiollinen rautatieyhtiö vuosina 1948–1997. Se oli rautateiden omistaja ja myös liikenteenharjoittaja. Yhtiö muodostettiin kansallistamalla maan neljä suurinta rautatieyhtiötä, ja se purettiin vaiheittain rautateiden yksityistämisen myötä vuosien 1994–1997 aikana. Virallisesta nimestä British Railways (BR) johdettu markkinointinimi British Rail otettiin käyttöön vuonna 1965. Yhtiö lakkautettiin vuonna 2001.

Rautateiden kansallistaminenMuokkaa

Ison-Britannian rautatieverkosto laajeni merkittävästi 1800-luvun aikana. Maan 120 eri rautatieyhtiön sulautumisen jälkeen vuonna 1923 jäi jäljelle neljä suurempaa rautatieyhtiötä, niin kutsuttu Big Four. Kukin niistä hallitsi omaa maantieteellisesti rajattua aluettaan. Toisen maailmansodan jälkeen rautatieyhtiöiden talous oli kriisissä, ja vuoden 1947 Transport Actilla pyrittiin vakauttamaan tilannetta ja turvaamaan mm. rautatieliikenteen toiminta. Rautateiden kansallistaminen oli Britannian Työväenpuolueen agendalla, ja se myös toimeenpantiin vuoden 1948 alusta alkaen.

British Railin yksityistäminenMuokkaa

British Rail yksityistettiin vuosien 1994–1997 aikana. Ratojen omistus siirtyi Railtrack-yritysryhmälle 1. huhtikuuta 1994 alkaen. Henkilö- ja tavaraliikenne siirtyi vähitellen yksityisomisteisien operaattoreiden hoidettavaksi. Ratojen ylläpidosta vastannut Railtrack oli Lontoon pörssissä listattu osakeyhtiö. Yhtiön kohdattua merkittäviä rahoitusongelmia ratojen omistus ja ylläpito siirrettiin takaisin valtio-omisteiseen, voittoa tavoittelemattomaan Network Rail -yhtiöön vuonna 2002. Loppuosa Railtrackista sai nimen RT Group plc, kunnes yhtiö lakkautettiin vuonna 2010.

Tämä rautateihin tai rautatieliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.