Brandon Lee

yhdysvaltalainen näyttelijä

Brandon Bruce Lee (李國豪, pinyin: Lǐ Guóháo) (1. helmikuuta 1965 Oakland, Kalifornia31. maaliskuuta 1993 Wilmington, Pohjois-Carolina) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja kungfu-tähti Bruce Leen poika. Hän kuoli 28-vuotiaana tapaturmaisesti kesken Crow-elokuvan kuvausten.

Nuoruus ja elokuvauraMuokkaa

 
Brandon Lee taaperona isänsä Bruce Leen sylissä noin vuonna 1966.

Brandon Lee syntyi 1. helmikuuta 1965 Oaklandissa, Kaliforniassa. Hänen isänsä oli amerikkalais-hongkongilainen kamppailulajien opettaja ja myöhempi kungfu-elokuvatähti Bruce Lee. Perhe asui Yhdysvaltain länsirannikon ohella jonkin aikaa myös Hongkongissa. Brandon oli kahdeksanvuotias, kun hänen isänsä kuoli sairauskohtaukseen.[1]

Lee oli harjoittanut kungfua lapsesta asti ja jatkoi sitä isänsä kuoltuaankin. Hän kävi nuoruudessaan joitain amatööriotteluita.[2]

Lee vaihtoi nuorena lukiosta toiseen ja opiskeli sen jälkeen yhden vuoden ajan näyttelemistä Emerson Collegessa Bostonissa.[1] New Yorkiin muutettuaan hän näytteli teatterissa sekä kirjoitti tuottajille käsikirjoitusten tiivistelmiä.[2]

Lee pyrki vakavaksi elokuvanäyttelijäksi, mutta esiintyi uransa alussa myös kungfu-elokuvissa. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli televisioelokuvassa Kung Fu: The Movie (1986)[2]. Leen ensimmäinen teatterielokuva oli hongkongilainen Legacy of Rage (1986), jossa hän puhui hyvin osaamaansa kiinaa. Sitä seurasi lisää elokuvarooleja, kunnes Lee sai kuolleen rocktähden Eric Dravenin roolin James O’Barrin sarjakuvaan perustuvassa elokuvassa Crow.[1]

KuolemaMuokkaa

Crow kuvattiin Carolco Studiosilla, Wilmingtonissa, Pohjois-Carolinassa vuonna 1993.[3] Brandon Lee sai kuvauksissa tapaturmaisesti surmansa. Kuvaukset olivat loppuvaiheessa, ja oltiin kuvaamassa kohtausta, jossa Leen roolihahmo ammutaan. Koska paukkupatruunoita ei ollut löytynyt, rekvisitööri oli aikaa säästääkseen poistanut kuudesta oikeasta patruunasta luodit. Luoteja oli kuitenkin käytetty sen jälkeen tyhjien patruunoiden kanssa lähikuvissa kun asetta ladattiin, ja kaikkien huomaamatta yksi luodeista oli jäänyt aseen piippuun. Kun ampumakohtaus sitten kuvattiin 30. maaliskuuta 1993, patruunassa ollut ruuti sinkosi piippuun jääneen luodin Leen vatsaan. Hän menetti tajuntansa, menetti paljon verta ja kuoli sairaalassa leikkauksesta huolimatta kello yksi seuraavana aamuna.[4]

Ruumiinavauksessa Leen ruumiista löydettiin .44 kaliiperin kokonainen luoti, vaikka studion antamassa selityksessä puhutaan luodin sirpaleesta.[3] Kuolemaa seuranneessa tutkinnassa kuolema määriteltiin tapaturmaiseksi, eikä syytteitä nostettu. Leen äidin nostama siviilikanne sovittiin oikeussalin ulkopuolella.[4] Leen kuoleman tallentanut filminauha tuhottiin ilman että sitä edes kehitettiin.

Leen oli ollut tarkoitus mennä naimisiin kihlattunsa Eliza Huttonin kanssa pian kuvausten jälkeen.[4] Lee haudattiin isänsä viereen Seattleen 3. huhtikuuta 1993.[1]

Lee ehti saada arvostusta lyhyellä urallaan, kun Black Belt -niminen arvostettu kamppailulajilehti valitsi hänet vuoden mieheksi 1993.

FilmografiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Brandon Lee Biography.com. 8.6.2020. Viitattu 8.6.2021.
  2. a b c Chris Hicks: Brandon Lee follows in his dad's shoes, but he hopes to win respect as an actor in his own right Deseret News. 24.6.1992. Viitattu 8.6.2021.
  3. a b Johannes Hurmas: Nämä omituiset kuolemat vavisuttivat Hollywoodia – pienet virheet osoittautuivat kohtalokkaiksi: ”En usko, että kukaan pääsee tuollaisesta yli” Ilta-Sanomat. 13.6.2019. Viitattu 13.6.2019.
  4. a b c Luke Owen: The tragic story behind the death of Brandon Lee on the set of The Crow Flickering Myth. 1.6.2020. Viitattu 8.6.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa