Boteti on joki Botswanassa. Se virtaa Okavangon suistosta kohti Makarikarin suolapannua.

Boteti saa alkunsa noin 18 kilometriä etelään Maunin kaupungista, kun Thamalakanejoki bifurkoituu Nchabe- ja Botetijoiksi.[1] Boteti virtaa kaakkoiseen kohti Xaujärveä, josta se jatkaa pohjoiseen Makarikarin suolatasangolle. Vain noin kaksi prosenttia Okavangon suistoon tulevasta vedestä päätyy siitä poispäin virtaaviin jokiin, joista Boteti on tällä hetkellä merkittävin.[2] Botetiin virtaa arviolta noin 1,5 prosenttia Okavangon suiston vedestä. Määrä on niin pieni, että vähäsateisina vuosina joki kuivuu hyvin nopeasti.[3]

Boteti virtaa nykyään hyvin harvoin enää Makarikariin asti, sillä joki on padottu Mopipin kylän kohdalla.[4] Joki itsessäänkin on myös huomattavasti kuivempi kuin aiemmin. Siinä virtasi 1950–1970-luvuilla selvästi enemmän vettä kuin kuivilla 1980- ja 1990-luvuilla.[5]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Thomas & Shaw, s. 129–130.
  2. Alemaw, F. & Ashworth, J. M. & Hughes, D.: Hydrology of the Okavango Delta (pdf) The Department of Water Affairs. Arkistoitu 20.8.2008. Viitattu 2.11.2014. (englanniksi)
  3. Mendelsohn & El Obeid, s. 77.
  4. 5.2. Botswana (pdf) Ramsar & Wetlands International. Arkistoitu 2.11.2014. Viitattu 2.11.2014. (englanniksi)
  5. Mendelsohn & El Obeid, s. 76.